Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

13.10.2019 09:43 ・ Päivitetty: 13.10.2019 09:54

Kurdiviranomaiset: Isis-taistelijoiden perheitä paennut leiriltä Syyriassa

Pohjois-Syyriassa Isis-taistelijoiden perheitä on paennut Ain Issan leiriltä, kertovat kurdiviranomaiset.

Heidän mukaansa leirillä on tuhansia äärijärjestö Isisin jäsenten perheenjäseniä. Jotkut ovat onnistuneet pakenemaan.
Leiri sijaitsee sen alueen lähistöllä, jossa Turkki sotii kurdijoukkoja vastaan.

Uutistoimisto AFP:n haastattelema, nimettömänä pysyttelevä työntekijä Ain Issan leiriltä sanoo, että pakenijoita olisi ollut yli 100. Saman arvion esittää sotaa tarkkaileva kansalaisjärjestö Syrian Observatory for Human Rights. Järjestö ei tarkenna, minkä maiden kansalaisista on kyse.

Turkin hyökkäyksen on pelätty johtavan siihen, että Isisiin kuuluneita pääsee pakoon kurdien vartioimilta leireiltä ja Isis voimistuu muutoinkin uudelleen.

Kurdien vartioimissa vankiloissa on kaikkiaan arviolta 12 000 Isis-taistelijaa. Leireille puolestaan on sijoitettu suunnilleen saman verran ulkomailta alueelle tulleita naisia ja lapsia. Lapsia on arviolta 8 000, naisia 4 000.

Jopa satojatuhansia pakoon sotatoimien tieltä

YK:n arvion mukaan Turkin hyökkäys kurdijoukkoja vastaan on toistaiseksi pakottanut noin 130 000 ihmistä pakenemaan kotoaan. Järjestö uskoo, että luku nousee 400 000:een.

Toistaiseksi useimmat kotinsa jättäneet ovat löytäneet oleskelupaikan sukulaisten tai muun yhteisön luota. Yhä useampi kuitenkin päätyy muun muassa kouluihin perustettuihin majoituksiin.

Turkin sotatoimet Pohjois-Syyriassa alkoivat keskiviikkona, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump siirsi amerikkalaiset joukot pois alueelta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU