Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kuusi kuollutta alle kuukaudessa – “Voi taivas varjele meitä, mikä kauhukone Suomeen on synnytetty”

Helsingin Sanomat uutisoi eilen, että viranomaiset määräsivät tammikuussa Alavudella aloittaneen Attendon hoivakodin toiminnan keskeytettäväksi, koska yksikössä on kuollut kuusi asukasta vajaan kuukauden aikana. Syitä selvitetään.

Demokraatti

Demokraatti

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen on yksi suorasanaisimmista kommentoidessaan asiaa.

“Voi taivas varjele meitä, mikä kauhukone Suomeen on synnytetty. Ja minä kun 10 vuotta sitten ajattelin, että Suomi Euroopan ensimmäisenä suurten ikäluokkien eläköitymisen kohtaavana maana voisi näyttää positiivista esimerkkiä vanhustenhuollossa. Näytämmekin muille maille, että noin ei ainakaan pidä tehdä.”

Taavitsainen kirjoittaa Facebookissa, että pahalle ei pidä antaa pikkusormea.

“Se on nyt vienyt koko käden. Leikkauspolitiikka ajanut Suomen tähän😭. Ei oo rahhoo, ei oo rahhoo, on hoettu julkisille palveluille. Näitä puidaan vielä pitkään ja valtion pitää pyytää vanhuksilta ja omaisilta anteeksi.”

Attendo on tänään pyytänyt virheitä anteeksi. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kommentoi uusinta hoivakotiin liittyvää jupakkaa Twitterissä. Pääministerin mukaan vanhusten hoivayritykset ovat aiheesta erityistarkkailussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE