27.2.2022 17:27 ・ Päivitetty: 1.3.2022 07:21
”Kyllä tämä on sellainen bluffi Venäjältä, että sen kortit täytyy katsoa”
Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Stefan Forss sanoo, että Venäjän sunnuntaina antama ilmoitus ydinpelotejoukkojen nostamisesta hälytystilaan on todennäköisesti hämäystä.
Ilmoituksen yhteydessä Venäjän presidentti Vladimir Putin syytti länsimaita vihamielisistä toimista Venäjää kohtaan. Putin myös kutsui länsimaiden Venäjälle määräämiä pakotteita laittomiksi.
Venäjällä on kaikista valtioista eniten ydinaseita ja valtava määrä ballistisia ohjuksia.
Dosentti Stefan Forss on seurannut ydinasekeskustelua 1980-luvulta lähtien. Hänen mukaansa historiallisesti ydinaseiden valmiustilojen nostamiset konflikteissa ovat olleet varautumista vastapuolen muodostamaan ydinaseuhkaan.
Mikään valtio ei tällä hetkellä kuitenkaan uhkaa Venäjää ydinaseilla, Forss sanoo.
- Yhdysvallat tai Nato eivät ole millään tavalla signaloineet, että ne hyökkäisivät Venäjää vastaan. Kun tämän ymmärtää, voidaan (Putinin) ilmoitusta miettiä Venäjän ydinasedoktriinin pohjalta.
Forssin mukaan doktriinissa on kyse ajattelusta, jossa Venäjä katsoo selviytyvänsä konfliktista voittajana ottamalla aloitteen ydinaseiden käyttämisessä. Ajatuksena on, että ydinaseen käyttäminen lopettaa vastapuolen sotatoimet ja Venäjä voittaa. Forss pitää doktriinia täysin järjettömänä.
- Saman ovat todenneet myös monet yhdysvaltalaiset sotilasviranomaiset. Kyllä tämä on sellainen bluffi Venäjältä, että sen kortit täytyy katsoa. Ei tässä voi antaa periksi, Forss toteaa.
”Pitäisi ilmoittaa, ettei uhkausta oteta todesta”
Ydinpelotteella yritetään Forssin mukaan mahdollisesti lähettää viestiä, että Putin olisi valmis viemään Ukrainan operaation läpi hinnalla millä hyvänsä. Tämä myös osoittaa, ettei sodassa ole loppujen lopuksi kyse Venäjän tai sen kansalaisten sodasta Ukrainaa vastaan, Forss sanoo.
- Tässä puhutaan Putinin hallinnon omasta eloonjäämisestä. Tavallaan ilmoitus osoittaa senkin, että Venäjän johto on paniikissa.
Forssin mukaan on ennenkuulumatonta, että Venäjä vastaisi esimerkiksi lännen uusiin talouspakotteisiin uhkaamalla ydinaseilla. Tällaisten uhkausten edessä Venäjälle pitäisi ilmoittaa, ettei uhkauksia oteta todesta, Forss toteaa.
Ydinaseita on käytetty sotatoimissa ainoastaan Japania vastaan toisessa maailmansodassa. Tämän jälkeen on koettu lukuisia sotilaallisia kriisejä, mutta milloinkaan ydinaseita ei ole otettu käyttöön. Forssin mukaan ydinasevalmiudet ovat viimeksi olleet koholla todennäköisesti kylmän sodan aikaan, esimerkiksi Kuuban ohjuskriisissä.
- Ydinaseiden käyttökynnys on loppujen lopuksi hirmuisen korkea. Siitä tulee 77 vuotta, kun niitä on viimeksi käytetty. Osapuoli, joka tämän tabun rikkoisi, ottaisi karmean vastuun hartioilleen. Sen jälkeen olisi henki ulkona pullosta lopullisesti, Forss sanoo.
Juttua korjattu 1.3. kello 9.20: Aiemmin jutussa kerrottiin virheellisesti, että Venäjällä olisi maailman toiseksi suurin ydinasearsenaali. Todellisuudessa Venäjällä on kaikista valtioista eniten ydinaseita.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.