Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kysely: Peräti 80 prosenttia haluaa talouden pakolliseksi aineeksi peruskoulussa

Suomalaisista 80 prosenttia on sitä mieltä, että talouden tulisi olla kaikille pakollinen oppiaine peruskoulussa, selviää Pörssisäätiön teettämästä kyselystä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Talousopetuksen lisäämisen vastapainoksi puolet vastaajista vähentäisi uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta. Joka neljäs vähentäisi ruotsin ja lähes joka viides kuvataiteen opetusta.

Ero suosituimpiin oppiaineisiin on suuri: alle viisi prosenttia vähentäisi englannin, äidinkielen, maantiedon, biologian, matematiikan, terveystiedon tai liikunnan opetusta. Kysymykseen vastasivat ne, jotka toivoivat taloutta omaksi oppiaineekseen.

Kyselyn toteutti toukokuun aikana Tietoykkönen Oy, ja siihen vastasi 1 000 suomalaista. Vastaajat edustivat suomalaista väestöä valtakunnallisesti iän, sukupuolen sekä asuinpaikan mukaan. Kyselytutkimuksen virhemarginaali on enintään 3,2 prosenttiyksikköä.

Ykköseksi nousi arjen rahankäyttö ja budjetointi.

Tärkeimpinä taloustaitoina vastaajat pitivät arjen rahankäyttöä, säästämistä ja sijoittamista sekä kestävän kuluttamisen taitoja.

Ykköseksi nousi arjen rahankäyttö ja budjetointi. Lähes 95 prosenttia vastaajista valitsi sen taidoksi, joka kaikkien suomalaisten pitäisi osata. Yli puolet vastaajista piti tärkeinä säästämistä ja sijoittamista sekä kestävän kuluttamisen taitoja.

Taloudellisen yhteistyön järjestö OECD suosittaa valtioille taloustaitostrategiaa, mutta Pörssisäätiön mukaan Suomi ei ole vielä tehnyt suositeltua kansallista suunnitelmaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE