Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Lääkärit tekevät Gazassa leikkauksia jopa kännykän valossa

AFP / LEHTIKUVA / KHODER AL-ZAANOUN
Sodan tuhoja Gazassa.

Siviilien auttaminen Gazassa on nyt äärimmäisen vaikeaa, kun Israel päästää avustusrekkoja Gazan kaistalle vain tipoittain ja pommittaa aluetta päivittäin, sanovat avustusjärjestöt.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kolmen Gazassa työskentelevän tunnetun järjestön edustajat kertoivat STT:n puhelinhaastatteluissa tiistaina, että haavoittuneita hoidetaan nyt äärimmäisen vaikeissa oloissa.

Lääkäreiden on mahdotonta antaa riittävää hoitoa haavoittuneille nykyisissä olosuhteissa. Käytössä ei ole erikoisvälineitä eikä aina edes valoja pommitusten aiheuttamien sähkökatkosten vuoksi.

- Lääkärit joutuvat tekemään kestämättömiä ratkaisuja päivittäin. He joutuvat tekemään myös leikkauksia kännykän valossa, Pelastakaa lapset -järjestön kansainvälinen viestinnän johtaja Soraya Ali kertoi STT:lle.

Myös Lääkärit ilman rajoja -järjestöstä kerrottiin, että lääkintätarvikkeet ovat loppumassa. Vaativia leikkauksia ja jopa amputointeja on jouduttu tekemään ilman nukutusta tai edes puuduttamista. Sairaalat toimivat sähkögeneraattorien varassa, ja niiden käyttämä polttoaine uhkaa loppua.

YK:n humanitaarisen avun toimisto (OCHA) on arvioinut yli sadan tuhannen ihmisen hakeneen suojaa Gazan toiminnassa olevista sairaaloista.

Järjestöjen mukaan hygienia muissakin ylikansoittuneissa suojissa on heikkoa, kun ihmiset jakavat samoja harvalukuisia vessoja ja pesutiloja, joten myös tartuntatautien pelätään alkavan pian levitä.

TIISTAIAAMUNA Palestiinan Punainen Puolikuu kertoi viestipalvelu X:ssä Israelin tehneen jälleen al-Qudsin sairaalan ympäristöön tykistö- ja ilmaiskuja.

Avustusjärjestö kuvaili sisällä olleiden siviilien ja työntekijöiden joutuneen paniikkiin, kun iskut vavisuttivat sairaalarakennusta.

Avustusjärjestön mukaan sairaalaan on hakeutunut suojaan yli 12 000 siviiliä. Israelin asevoimat ei kommentoinut järjestön raportoimia iskuja tiistai-iltapäivään mennessä, mutta Israel on väittänyt Gazaa hallitsevan äärijärjestö Hamasin käyttävän sairaaloita tukikohtinaan operaatioilleen.

Hamas myös käyttää niissä olevia potilaita ihmiskilpinä, Israel on väittänyt. Erityisesti se on nimennyt Shifan sairaalan Gazan keskustassa, jonka alla Israel väittää Hamasin pitävän maanalaista komentokeskusta.

Järjestöt sanoivat, ettei niillä ole tästä tietoa, mutta painottivat sairaaloiden olevan siviilikohteita.

- Mikään ei oikeuta sairaaloiden pommittamista. Se, mitä me itse näemme sairaaloissa paikan päällä, ovat haavoittuneet naiset, lapset ja miehet, joita hoidetaan kammottavissa olosuhteissa, sanoi Lääkärit ilman rajoja -järjestön viestintäpäällikkö Faris Al-Jawad puhelimitse Itä-Jerusalemista STT:lle.

- Ihmiset hakeutuvat itse sairaaloihin luullen, että siellä on turvallista, mutta missään ei ole, Al-Jawad sanoi.

MYÖS Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) edustaja painotti, että sairaalat ovat siviilikohteita, joihin ei kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaan saa iskeä.

- Nyt on erittäin tärkeää keskittyä siviilien suojelemiseen, ja siviilikohteet ja sotilaskohteet on erotettava toisistaan. Siviilejä ei saa myöskään koskaan käyttää ihmiskilpinä, sanoi Courtney Wilson puhelimitse Genevestä STT:lle.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan potilaita ei ole mahdollista evakuoida vaarantamatta heidän henkeään.

Järjestöt vaativatkin välitöntä tulitaukoa. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on kuitenkin sanonut, ettei Israel suostu tulitaukoon, koska se merkitsisi “antautumista” Hamasin edessä.

EGYPTIN pääministeri torjuu ajatuksen kotinsa jättämään joutuneiden ihmisten siirtämisestä Gazasta Siinain niemimaalle, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Israelissa media on kertonut eräiden israelilaisviranomaisten haluavan siirtää Gazan siviilejä Siinaille Egyptin koillisosaan. Siinailla vierailulla ollut Egyptin pääministeri Mustafa Madbuli kuitenkin sanoi, että alueellisia konflikteja ei pidä ratkaista Egyptin kustannuksella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE