Politiikka
17.12.2021 13:28 ・ Päivitetty: 17.12.2021 13:29
Laki näkövammaisten kirjastosta esitetään uudistettavaksi – Suomeen tulisi Saavutettavuuskirjasto Celia
Työryhmän ehdotus näkövammaisten kirjastoa koskevan lain uudistamiseksi on valmistunut, tiedottaa opetus- ja kulttuuriministeriö.
Työryhmän ehdotus luovutettiin tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurviselle (kesk.) tänään.
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Saavutettavuuskirjasto Celiasta, joka korvaisi voimassa olevan lain Näkövammaisten kirjastosta. Kirjasto säilyisi edelleen opetus- ja kulttuuriministeriön alaisena virastona.
Celian tiedotteen mukaan uudessa laissa tarkennetaan Celian tehtäviä sekä Celian roolia saavutettavan julkaisemisen asiantuntijana. Samalla Celian viralliseksi nimeksi ehdotetaan vaihdettavan Saavutettavuuskirjasto Celia.
– Uskon, että saamme lain, joka turvaa lukemisesteisten ihmisten palvelut ja mahdollistaa niiden kehittämisen pitkälle tulevaan, Celian johtaja Minna von Zansen iloitsee tiedotteessa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan kirjaston tarkoituksena olisi edistää aktiivista lukemista, monipuolisia lukutaitoja ja jatkuvaa oppimista tarjoamalla pääsyn saavutettavaan kirjastoaineistoon ja oppimateriaaliin sekä parantaa näkövammaisten ja muiden lukemisesteisten henkilöiden yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa.
Kirjaston pääsiallisena tehtävänä säilyisi näkövammaisten ja muiden lukemisesteisten henkilöiden kirjastopalvelujen tuottaminen ja kehittäminen. Kirjaston aineistojen välitys- ja lainauspalvelut säilyisivät edelleen maksuttomina.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.