Kotimaa
19.1.2023 09:14 ・ Päivitetty: 19.1.2023 09:15
Laki puhuu sähkön ”kohtuullisesta hinnasta”, mutta kukaan ei tunnu tietävän, mitä se tarkoittaa – ”Ei meinaa löytää sitä aikaa kunnolla miettimiseen”, sanoo Energiaviraston johtaja
Sähkömarkkinalain mukaan sähkön vähittäismyyjän, jolla on huomattava markkinavoima jakeluverkonhaltijan vastuualueella, on toimitettava vastuualueella sähköä kohtuulliseen hintaan kuluttajille. Näin ei monen mielestä kuitenkaan tapahdu nykyisten sähkön hintojen ja niistä seuraavien laskujen perusteella.
Asiaa pohditaan parhaillaan Energiavirastossa, joka kertoi tänään, että sähköenergian hinta nousi viime vuonna keskimäärin kotitalouksissa 142 prosenttia ja sähkölämmittäjillä 106 prosenttia. Sähkön kokonaishinta, johon kuuluvat energian hinnan lisäksi myös sähkönsiirto ja verot, nousi kotitalouksilla keskimäärin 53 prosenttia ja sähkölämmittäjillä 47 prosenttia.
Kotitalouksien sähköenergian hinnoissa on kuitenkin suurta vaihtelua sähkösopimuksen tyypistä ja sen solmimisajankohdasta riippuen. Esimerkiksi uusien toistaiseksi voimassa olevien sopimusten tarjoushinnat nousivat kotitalouksille viime vuonna peräti 353 prosenttia.
Mitä siis lain velvoittama ”kohtuullinen hinta” lopulta on?
KYSYMYSTÄ pohditaan parhaillaan Energiavirastossa. Viraston markkinat-osaston johtaja Antti Paananen hahmotteli tänään tiedotustilaisuudessa, että keskeistä on se, että oli malli mikä hyvänsä se toimii sekä nykyisen kaltaisissa poikkeusoloissa kuin normaalimmassakin tilanteessa.
– Omia haasteitahan siellä, että lähteekö se tuotantokustannuksista tai yhtiön omistuksista. Siinä voi tulla hyvin isoja eroja ihan riippuen, että minkälainen yhtiön hankinta… Ja toisaalta on huomioitava, että toimitusvelvollinen myyjäkin toimii markkinoilla kilpailutilanteessa. Sitten on toinen vaihtoehto, että johonkin markkinahintaan sidottu… Tietysti on myös huomioitava, että asiakkaalla, kuluttajalla on aina mahdollisuus palata toimitusvelvollisuusmyyjän asiakkaaksi ja toisaalta kahden viikon varoitusajalla lähteä pois.
– Jos se pannaan kovin alas (kattohinta), niin onko sitten enää edes kilpailua, voivatko kilpailijat siihen edes vastata? Toki toimitusvelvollinen myyjä voi kilpailussakin tarjota jotain muuta kuin toimitusvelvollisuushintaa sille samalle alueelle.
Paananen sanoi, että päätöksiä on tarkoitus tehdä mahdollisimman nopeasti mutta harkiten. Johtajalta kysyttiin, miksi päätöksen tekeminen vie kauan, vaikka moni kärvistelee suurten laskujen kanssa juuri nyt.
– Tämä on ollut meille uusi asia, koska aikaisemmin tämä kysymys ei ole tullut esille.
Taustalla on Paanasen mukaan myös itse sähkömarkkinalaki.
– Ongelma, haaste meille on ollut, että lainsäätäjäkään ei ole kirjoittanut muuta kuin, että pitää tarjota kohtuulliseen hintaan. Ei ole avattu, mitä lainsäätäjä on edes tarkoittanut tällä kohtuullisuudella. Tässä joudutaan pohtimaan sitä mallia, koska aiemmin on ehkä ajateltu, että toimitaan markkinoilla, että kilpailu hoitaa, eikä lähdetä säätelemään, mitä se kohtuullinen hinta on, koska se on markkinahintainen.
Paananen sanoo myös, että Energiavirastokin on ollut kiireinen asiakaskyselyjen vuoksi, joita hoitamaan on jouduttu palkkaamaan uutta henkilökuntaa.
– Halu olisi keskittyä tähän ja miettiä kunnolla, mutta valitettavasti meillä on ollut hyvin kiireistä aikaa. Ei meinaa löytää sitä aikaa kunnolla miettimiseen.
ENERGIAVIRASTO käsittelee parhaillaan myös lukuisia sähkön vähittäismyynnin yhtiöistä tehtyjä valituksia.
– Pyritään tietysti toimimaan aika nopeasti, mutta en pysty lupaamaan, tuleeko jonkun yhtiön päätös hieman aikaisemmin kuin toisen.
Paananen sanoi, että lisäselvityksiä pitää viedä saada ja tarkastella ennen ratkaisuja.
– Muodollisesti me teemme jokaisesta yhtiöstä oman päätöksensä, oma hallintopäätös, koska kukin yhtiö voi sitten halutessaan hakea muutosta, mutta periaatteet, ne kriteerit, perusteet, ne on totta kai, täytyy olla yhdenmukaisesti. Ei voi olla, että jotakin yhtiötä katsotaan toisella kriteerillä ja toista toisella kriteerillä.
Paananen ei arvioi kovin tarkkaan kohtuullista hintaa tässäkään kohtaa.
– Tietysti tässä nyt joudutaan ensimmäistä kertaa todella määrittelemään, että mikä olisi sitten tämmöiselle, toimitusvelvollisen hinnan kohtuullisuuskriteeri. Sehän tietysti ehkä asettaa rajan, että milloinka se on kohtuullista ja milloinka se ei ole enää kohtuullista. Se että, miten se lopulta vaikuttaa siihen hinnoitteluun, sitä on vähän vaikea sanoa. Totta kai voi myyjä kilpailutilanteessa katsoa, että mikä on kohtuullisuuden raja, niin se voi olla, myyjä sen alapuolellekin tarjota, eihän sitä mikään estä.
Energiavirasto kertoi joka tapauksessa tänään, että sähkön kulutus väheni selvästi vuonna 2022. Sähkön kulutus laski loppuvuonna 2022 vuoteen 2021 verrattuna syyskuussa 7 prosenttia, lokakuussa 7 prosenttia, marraskuussa 9 prosenttia ja joulukuussa 10 prosenttia.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.