Työmarkkinat
1.1.2022 07:40 ・ Päivitetty: 1.1.2022 07:52
Lakko alkoi UPM:n tehtailla – kestää kolme viikkoa, jos ei sopua löydy
Paperiliitto, Sähköliitto ja Ammattiliitto Pro ovat aloittaneet lakot metsäyhtiö UPM:n tehtailla Jämsänkoskella, Kouvolassa, Lappeenrannassa, Pietarsaaressa, Raumalla, Tampereella ja Valkeakoskella.
Lakkojen on määrä jatkua kolme viikkoa lauantaiaamuun 22. tammikuuta asti, ellei sopua sitä ennen löydy.
Kiistan taustalla on UPM:n vaatimus, että työehtosopimukset laadittaisiin yhtiön viidelle eri toimialalle erikseen. Ammattiliitot haluavat yhden yrityskohtaisen sopimuksen, jollaiset Stora Enso ja Metsä Group ovat solmineet ammattiliittojen kanssa.
Paperiliiton mukaan UPM hylkäsi liiton keskiviikkona tekemän esityksen uudeksi työehtosopimukseksi. Paperiliitto kertoi, että esitys vastasi sisällöltään muiden alan yritysten jo hyväksymiä työehtosopimuksia.
Uudet työehtosopimukset on Paperiliiton mukaan sovittu noin 75 prosentille paperiteollisuudessa työskentelevistä jäsenistä ja 30 yrityksen kanssa.
Kouvolan, Lappeenrannan ja Rauman energiayhtiöt julkaisivat vielä eilen yhteisen tiedotteen, jossa ne vetosivat UPM:ään ja Paperiliittoon, jotta kaupunkien lämmönjakelu ei joutuisi kärsimään työtaisteluista. Lakot sulkevat myös UPM:n tehtaiden yhteydessä toimivia voimaloita, jotka tuottavat lämpöä sijaintikaupunkiensa kaukolämpöverkkoon.
UPM kertoo tiedotteessaan, että se pyrkii vastaamaan asiakaskysyntään Suomen ulkopuolisilta tehtailtaan mahdollisuuksien mukaan. UPM ei tässä vaiheessa julkista arviota lakkojen taloudellisista vaikutuksista.
Lisää aiheesta
Uutista päivitetty
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Työmarkkinat
31.12.2021 12:53
Energiayhtiöt UPM-lakon osapuolille: ”Joustakaa molemmat, muuten vuosi alkaa kylmissä merkeissä”
Työmarkkinat
30.12.2021 11:19
Käräjäoikeus torppasi UPM:n turvaamistoimihakemuksen – Paperiliitto paheksuu ”pyrkimystä murtaa laillinen työtaistelu”