Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Lakko uhkaa, Pro ja Teknologiateollisuuden työnantajat eivät päässeet sopuun – Malinen: “Vielä ei ole edellytyksiä”

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen.

Valtakunnansovittelijan johdolla käydyssä Ammattiliitto Pron ja Teknologiateollisuuden työnantajien välisessä sovittelussa ei ole vielä löytynyt ratkaisua teknologiateollisuuden toimihenkilöiden työriitaan.

Ammattiliitto Pro uhkaa aloittaa ensi viikon perjantaina lakon noin sadassa alan yrityksessä, kertoo Teknologiateollisuuden työnantajat Twitterissä.

Sovittelu jatkuu perjantaina 7. tammikuuta, Ammattiliitto Pro kertoo tiedotteessaan.

Pron puheenjohtaja Jorma Malinen toteaa Twitterissä, että vielä ei ollut edellytyksiä sovintoratkaisulle.

Aiemmin päivällä kerrottiin, että Teknologiateollisuuden työnantajayhdistys hyväksyi tiistaina saadun neuvottelutuloksen teknologiateollisuuden työntekijöiden uudesta työehtosopimuksesta. Yhdistyksen hallitus käsitteli asian keskiviikkoaamuna.

Suomen vientiteollisuudelle merkittävän työehtosopimuksen syntyminen vaatii vielä neuvottelutuloksen hyväksymisen Teollisuusliiton hallinnossa. Ratkaisun sisällöstä ei sitä ennen kerrota julkisuuteen. Neuvotteluiden aikana osapuolten väliset erimielisyydet liittyivät palkankorotuksiin.

Teollisuusliiton hallitus kokoontuu perjantaina kello 13 käsittelemään syntyneitä neuvottelutuloksia, tviittaa Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto. Päätöksistä tiedotetaan kokouksen jälkeen.

Tiistaina saavutettu alustava sopu on viitannut siihen, että teknologiateollisuutta uhkaava laaja lakko voi olla peruuntumassa, mutta toimihenkilöiden osalta ei voida vielä huokaista helpotuksesta.

Teollisuusliitto, toimihenkilöitä edustava Ammattiliitto Pro sekä Sähköliitto jättivät teknologia-alalle lakkovaroitukset ennen vuodenvaihdetta. Lakko alkaisi 14. tammikuuta erikseen nimetyillä työpaikoilla, ja se jatkuisi 23. tammikuuta asti.

Teknologiateollisuuden työnantajat ja ylempiä toimihenkilöitä edustava YTN pääsivät sunnuntaina sopuun uusista työehtosopimuksista teollisuuteen, suunnittelu- ja konsulttialalle sekä tietotekniikan palvelualalle. Sopimusten piirissä on noin 100 000 palkansaajaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE