Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Lämpöä piisaa – 30 astetta voidaan saavuttaa tiistaina

Auringonottajia Helsingin Kauppatorilla 14. toukokuuta.

Kevätkesän lämpöennätys on maanantaina noteerattu Turussa ja Heinolassa, kertoo Ilmatieteen laitos.

Molemmissa kaupungeissa mitattiin 29,1 astetta.

Korkeapaine pysyy edelleen paikallaan ja lämpöä riittää myös tiistaille.

– Kolmeakymppiä hätyytellään, sanoi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Kaisa Solin.
Torstaista lähtien ilma alkaa viilentyä pohjoisesta lähtien ja lämpötilat laskevat lähemmäksi vuodenajan normaalia tasoa. Sade- ja ukkoskuurot alkavat yleistyä.

Maanantaina noteerattiin myös lämpötilan nousuennätys. Lappeenrannan Konnunsuolla mitattiin aamuyöllä 1 aste – mutta aurinko paahtoi päivällä niin, että lämpötila nousi 28,9 asteeseen.

– Tähän tarvittiin tällainen selkeä sää ja äärimmäisen kuiva ilma. Kun sää on selkeä, yöllä maanpinta saa vapaasti säteillä lämpöä avaruuteen ja päivällä lämpenee mahdollisimman paljon. Jos ilma olisi ollut kosteaa, yöllä olisi muodostunut sumua, jolloin lämpötilan pudotus olisi jarruuntunut eikä maanpinta olisi päässyt jäähtymään, kertoo meteorologi Antti Jylhä-Ollila Ilmatieteen laitokselta.

Aiempi lämpötilan vuorokausivaihtelun ennätys oli vuodelta 1971 Enontekiön Kalmankaltiolla, kun vapunjuhlijoita helli lämpötilan nousu -24,6 asteesta 2,9 asteeseen.

Kittilässä vältyttiin evakuoinneilta.

Lämpöennätysten lisäksi maanantaina seurattiin tulvavesiä, jotka nousivat huolestuttavaa vauhtia Tornionjoen ja Ounasjoen varrella. Kittilässä tarkkailtiin vetten nousua sen varalta, pitäisikö ihmisiä alkaa evakuoida. Maanantaina illalla näytti siltä, ettei ihmisten tarvitse lähteä kodeistaan.

– Me uskomme vakaasti että tuo veden nousu hidastuu ja että evakuointia ei tarvita, sanoi palopäällikkö Jorma Ojala Lapin pelastuslaitoksesta.

Vedenkorkeuden nousu on hidastunut, ja oletus on nyt, että vedenpinta kääntyy laskuun viimeistään loppuviikkoa kohti.

Tornionjoella vedenpinta jatkoi nousuaan, mutta tulvahuipun odotettiin jäävän korotetun tulvapenkereen alapuolelle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE