Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

20.11.2023 08:34 ・ Päivitetty: 20.11.2023 08:34

”Lappu luukulle” yleistyy yhä – lokakuussa vireille 269 konkurssia

LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS

Lokakuussa pantiin vireille 269 konkurssia, mikä on lähes neljänneksen enemmän kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tilastokeskus kertoo, että henkilötyövuosien määrä lokakuussa konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 1  164.

Eniten konkurssiin haettuja yrityksiä oli muiden palveluiden toimialalla. Yhteensä näitä yrityksiä oli 89.

Muihin palveluihin luetaan muun muassa informaatio- ja viestintäpalvelut, rahoitus- ja vakuutustoiminta, kiinteistöalan toiminta, koulutuspalvelut sekä terveys- ja sosiaalipalvelut. Rakentamisen alalta konkurssiin haettiin 64 yritystä.

-  Lokakuussa konkurssiin haetuista yrityksistä 234 oli osakeyhtiöitä, 26 luonnollisia henkilöitä ja 5 avoimia yhtiöitä tai kommandiittiyhtiöitä. Loput 4 konkurssihakemusta kohdistuivat muille oikeudellisille muodoille kuten asunto-osakeyhtiöille ja osuuskunnille, Tilastokeskus kertoo tiedotteessa.

Viimeisimmän 12 kuukauden aikana konkurssiin haettuja yrityksiä on ollut 20 prosenttia enemmän kuin sitä edeltäneen 12 kuukauden aikana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU