Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Lasten pakkosiirtoja tulee käsitellä sotarikoksina” – Euroopan neuvostossa käsiteltiin raporttia Ukrainan lasten tilanteesta

iStock

Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa julkistettiin tänään Ukrainan lasten tilannetta käsittelevä raportti. Raportissa kannetaan erityistä huolta lasten pakkosiirroista.

Demokraatti

Demokraatti

Ukrainan hallituksen tietojen mukaan lapsia, jotka on väkisin siirretty kotoaan Venäjälle, Valko-Venäjälle tai Ukrainan miehitetyille alueille, on yli 19 000. Vain 388:n kerrotaan palanneen kotiin.

– Pakkomuutot, haluttomuus perhesiteiden palauttamiseen ja lasten käyttäminen propagandan välineinä ovat täysin mahdottomia hyväksyä. Ne vain vahvistavat käsitystämme Venäjän pelkuruudesta ja räikeästä piittaamattomuudesta säännöistä, kansanedustaja Tuula Haatainen (sd.) sanoi tiedotteen mukaan yleiskokouksessa pitämässään puheessa.

Haatainen ja kansanedustaja Anna-Kristiina Mikkonen (sd.) puhuivat kokouksessa Suomen valtuuskunnan jäseninä. Ukrainan lasten tilannetta koskevan raportin julkistustilaisuuteen osallistui videoyhteyksin myös Ukrainan presidentin puoliso Olena Zelenska.

Mikkonen korosti puheessaan, että Venäjä on saatava vastuuseen kansainvälisen oikeuden rikkomuksistaan.

– Pakkosiirtojen määrä on käsittämätön. Ne ovat vakavia kansainvälisen oikeuden rikkomuksia ja ihmisoikeusloukkauksia. Lasten pakkosiirtoja tulee käsitellä sotarikoksina, Mikkonen sanoi.

Emme saa koskaan unohtaa Ukrainan lapsia.

RAPORTISSA ehdotetaan eduskunnan tiedotteen mukaan kansainvälisen yhteistyön tiivistämistä, jotta lapset voidaan löytää ja viedä kotiin. Euroopan neuvoston yleiskokouksen on jatkettava välittäjänä toimimista ja tuettava Ukrainan viranomaisia sekä kansainvälisiä toimijoita.

Haatainen ja Mikkonen toivat puheissaan esiin myös Suomen roolin Ukrainan tukijana. Ukraina on Suomen suurin kehitysyhteistyökumppani ja Suomen humanitaarisen avun saaja, ja moni Ukrainasta paennut lapsi käy nyt Suomessa koulua.

Kansanedustajat korostivat, että nämä lapset tarvitsevat nyt heille räätälöityä koulutusta, terveydenhuoltoa sekä yksilöllistä psykososiaalista ja mielenterveydellistä tukea. Oma kieli ja kulttuuri, rutiinit sekä päivittäinen rakenne tuovat lapsille turvaa, he muistuttivat.

– Sodassa aina suurimman hinnan maksavat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat henkilöt, varsinkin lapset. Meidän täytyy tukea heidän yhteyttään omaan kieleen ja kulttuuriin, Mikkonen sanoi.

– Emme saa koskaan unohtaa Ukrainan lapsia. Meillä kaikilla on yhteinen vastuu tarjota heille turvallinen lapsuus. Tämä voidaan tehdä vain konkreettisin toimin, Haatainen totesi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE