Ulkomaat
16.10.2026 07:42 ・ Päivitetty: 16.10.2026 07:42
Lehti: Ukrainan iskut venäläisiin teollisuuslaitoksiin näyttävät jatkuneen
Ukraina näyttää jatkaneen iskuja lukuisiin kohteisiin Venäjällä, uutisoi Kyiv Independent -lehti. Lehden mukaan kohteena olisi ollut esimerkiksi Vladimirin alueella sijaitseva Yandexin datakeskus, jonne Ukraina iski jo kertaalleen aiemmin viikolla.
Ukrainalaisia drooneja raportoitiin myös Rostovin ja Moskovan alueilla, joilla droonit pakottivat usean lentoaseman keskeyttämään toimintansa. Rostovin alueen kuvernöörin mukaan Ukraina osui tuotanto- ja säilytyslaitoksiin ja aiheutti tulipalon Aksain kaupungissa.
Tiedossa ei ole, että Ukraina olisi kuluneen yön aikana osunut öljynjalostamoihin. Ukrainska Pravdan mukaan Venäjä sen sijaan osui yön aikana asuin- ja varastorakennuksiin Ukrainassa ja haavoitti useita ihmisiä.
YHDYSVALTAIN presidentti Donald Trump kutsui aiempia Ukrainan tekemiä iskuja Venäjän öljynjalostamoihin häpeällisiksi. Trump sanoi konservatiivisen yhdysvaltalaiskanavan Newsmaxin haastattelussa, että iskut nostavat energian hintoja maailmalla.
- Mielestäni se on häpeällistä, Trump sanoi, kun häneltä kysyttiin Ukrainan uusista iskuista.
Trump ilmoitti sunnuntaina omin päin, että Ukraina ja Venäjä olisivat sopineet keskeyttävänsä iskut energiakohteisiin. Ukraina syytti Venäjän rikkovan energiatulitaukoa, ja maan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi, ettei Ukrainakaan siten aio noudattaa sitä.
Trump sanoi Newsmaxin torstaina paikallista aikaa julkaisemassa haastattelussa luulevansa, että sekä Zelenskyi että Venäjän presidentti Vladimir Putin haluavat nähdä sodan päättyvän.
- Mutta mielestäni Zelenskyin kanssa on vaikeampi olla tekemisissä kuin Putinin kanssa, Trump sanoi.
UUTISKANAVA CNN:n mukaan Ukrainan käytössä olevat yhdysvaltalaiset Patriot-ilmatorjuntaohjukset ovat loppuneet. Ohjukset ovat olleet tärkeä osa Ukrainan ilmapuolustusta Venäjän yöllisten iskujen aikana. CNN:lle puhuneen lähteen mukaan lähes yhtäkään venäläistä ballistista ohjusta ei pystytty torjumaan keskiviikon ja torstain välisen yön iskujen aikana.
Ukraina on aiemmin neuvotellut mahdollisuudesta valmistaa Patriot-ohjuksia itse, mutta lisenssiä ohjusten valmistamiseen ei lopulta herunut.
Patriot-ohjuksista ei ole ollut pulaa vain Ukrainassa, vaan ohjusmallin varastot ovat huvenneet ympäri maailmaa Iranin sodan vuoksi. Yhdysvallat ja sen liittolaiset joutuivat kuluttamaan Patriot-ohjuksia torjuessaan Iranin lukuisia iskuja eri Lähi-idän maihin.
UKRAINAN ja Yhdysvaltojen välejä ovat viime aikoina hiertäneet muun muassa SpaceX-yhtiön satelliittiverkkopalvelun hitaus ja Trumpin ilmoittama dieselsopimus Venäjän kanssa. Zelenskyi on myöntänyt, että hän tuntee olonsa petetyksi, mitä tulee Yhdysvaltain viime päivien tekemisiin.
Ukrainan hallinnon edustaja arvioi keskiviikkona uutistoimisto AFP:lle, että Yhdysvallat käytännössä auttaa Venäjää panttaamalla tietoa Venäjän tulevista iskuista ja rajoittamalla SpaceX:n Starlink-palvelun sotilaskäyttöön tarkoitetun version toimintaa.
- On selvää, että he (Yhdysvallat) auttavat Venäjää jostakin syystä, nimeämätön lähde kertoi AFP:lle.
Ajatushautomo Institute for the Study of Warin (ISW) mukaan Ukrainan joukot kuitenkin pääsivät käsiksi rajoittamattomaan Starlink-yhteyteen jälleen torstaina. Uutistoimisto Reutersin virkamieslähteiden mukaan määräys rajoittaa Ukrainan satelliittiverkkoyhteyksiä tuli Valkoisesta talosta.
Polttoaineiden hinnat puolestaan ovat yksi merkittävistä kysymyksistä Yhdysvaltain marraskuun alun välivaaleissa, mikä on aiheuttanut vaikeuksia sekä Trumpille että hänen republikaanipuolueelleen. Hinnat ovat nousseet sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel hyökkäsivät Iraniin alkuvuodesta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
