Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Li Andersson: ”Piittaamattomuus perusoikeuksista ja Yle-kriisi antavat hälyttävän kuvan Juha Sipilän tavasta ja kyvyistä johtaa Suomea”

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Anderssonin mielestä oikeuskansleri Jaakko Jonkan Helsingin Sanomissa esittämä kritiikki hallituksen lainvalmistelua kohtaan on todella vakavaa. Hänen mukaansa hallitus on tietoisesti pyrkinyt välttämään kunnollista perustuslaillista arviointia ja antanut useita lakiesityksiä, jotka ovat olleet perusoikeuksien kannalta ongelmallisia tai suoraan perustuslain kanssa ristiriidassa.

– Samaan aikaan kun pääministeriin ja sanavapauteen liittyvät erimielisyydet ovat vielä selvittelyssä Yleisradion sisällä, tulee oikeuskanslerilta todella painavaa kritiikkiä perusoikeuksien sivuuttamisesta ja surkeasta lainvalmistelun tasosta. Hallitus perustuslakia ja lehdistönvapautta aliarvioivat toimintatavat ovat ajamassa Suomea Puolan tielle, Andersson sanoo.

Koko oppositio vaati eilen hallitukselta selvitystä lainvalmistelun heikosta tilasta. Pääministeri Juha Sipilä vetosi blogikirjoituksessaan lainvalmistelun kireällä oleviin resursseihin.

Vastuu poliittisten päätösten perusoikeuksien mukaisuudesta ja lainvalmistelun tasosta on koko hallituksella ja viime kädessä pääministerillä.

Anderssonin mielestä kyseessä on pikemminkin hallituksen yliolkainen asennoituminen perusoikeuksiin.

– Hallitus on esimerkiksi ajanut syytesuojaa osalle veronkiertäjistä ja turvapaikanhakijoiden alennettua sosiaaliturvaa. Tällaisissa lakialoitteissa kyse on hallituksen ideologisesta kiihkosta ja joko ymmärtämättömyydestä tai piittaamattomuudesta perusoikeuksia kohtaan.

Anderssonin mielestä Sipilän hallituksen holtittomuus osoittaa, että perustuslakivaliokunnan asemaa on vahvistettava.

Lisää aiheesta

– Perustuslakivaliokunnalla tulisi olla itsenäinen oikeus ottaa jokin hallituksen esitys perustuslakiarvioinnin kohteeksi ilman täysistunnon tai muun valiokunnan päätöstä, Andersson sanoo.

Myös eduskunnan oikeusasiamiehellä ja valtioneuvoston oikeuskanslerilla tulisi olla itsenäinen oikeus saattaa jokin hallituksen esitys perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi.

Lisäksi Andersson esittää, että hallituksen ei tulisi voida estää perustuslakivaliokunnan käsittelyssä olevan hallituksen esityksen loppuun käsittelemistä perustuslakivaliokunnassa. Nyt hallitus voi vetää lakiesityksen pois eduskunnasta kesken perustuslakivaliokunnan käsittelyn.

– Vastuu poliittisten päätösten perusoikeuksien mukaisuudesta ja lainvalmistelun tasosta on koko hallituksella ja viime kädessä pääministerillä. Piittaamattomuus perusoikeuksista ja Yle-kriisi antavat hälyttävän kuvan Juha Sipilän tavasta ja kyvyistä johtaa Suomea. Suomalaiset ansaitsevat parempaa, Li Andersson sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE