Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Liikanen Ylellä: Suomen Pankki vaikutti taustalla kilpailukykysopimuksen syntyyn

Suomen Pankki on vaikuttanut taustalla nykyisen hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen välisessä yhteistyössä, kertoi Suomen Pankin väistyvä pääjohtaja Erkki Liikanen Ylen Ykkösaamussa lauantaina.

Kun pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus muodostettiin, se pyysi Liikasen mukaan pankkia esittämään talouden näkymän.

Pankki arvioi Suomen kilpailukykymenetyksen olleen noin 10–15 prosenttia.

– Hallitus hyväksyi sen, mutta tämän lähtökohdan hyväksyivät myös työmarkkinajärjestöt. Tämä sama Suomen Pankin tutkimustieto oli pohjana myös Teknologiateollisuuden ja Metallin työehtosopimuksessa, joka tehtiin, Liikanen sanoi.

Liikasen mukaan sekä hallitusta että työmarkkinajärjestöjä on tarvittu siinä, että kilpailukyky on saatu kohenemaan. Seuraavaa hallitusta Liikanen opasti sen verran, että julkista taloutta pitää vahvistaa edelleen ja nettovelkaa pitäisi vähentää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE