Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Liike nyt vastasi Orpolle – haluaa eroon yleissitovasta työehtosopimusjärjestelmästä

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Liike nytin puheenjohtaja, kansanedustaja Harry Harkimo.

Liike nyt on vastannut hallitustunnustelija Petteri Orpon kysymyksiin.

Demokraatti

Demokraatti

Tiedotteessaan puolue kertoo, että sen tavoitteena on osallistua äänestäjien tahdon mukaiseen enemmistöhallitukseen. Puolueella on yksi kansanedustaja, puheenjohtaja Harry Harkimo.

Kynnyskysymyksiä ovat julkisen talouden sopeuttaminen, yrityksiä tukeva kasvupolitiikka, kestävän siirtymän vauhdittaminen sekä talouskasvua edistävien rakenteellisten uudistusten tekeminen.

Vastauksissaan puolue toteaa, että valtiontalous on tasapainoon seuraavan kahden hallituskauden aikana. Päätökset sen toteuttamiseksi on tehtävä tulevalla hallituskaudella.

Liike nyt yhtyy valtiovarainministeriön (VM) virkamiespuheenvuoron tilannekuvaan ja on valmis sitoutumaan VM:n virkatyönä esittämään julkisen talouden tasapainottamisen mittaluokkaan tulevalla vaalikaudella.

PUOLUEEN mukaan tarvitaan työmarkkinauudistus, joka luo joustavan paikallisen sopimisen kulttuurin yritysten ja työntekijöiden välille.

“Sosiaaliturvasta pitää tehdä työhön kannustava nostamalla työttömyysturvan suojaosaa 1000€/kk ja porrastamalla ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Samalla on lisättävä työllistymiseen tähtäävää koulutusta, edistettävä laadukkaampaa työelämää ja työvoimapalveluihin on saatava resursseja, jotta yksilöllinen työhönohjaus saadaan käytännössä toteutettua”, vastauksessa todetaan.

Lisää aiheesta

“Esitämme, että työmarkkinat uudistetaan purkamalla yleissitova työehtosopimusjärjestelmä. Samalla lainsäädäntöön tulee kirjata minimipalkka ja henkilöstöllä tulisi olla edustaja yhtiön hallituksessa. Työntekijöiden irtisanomista pitäisi helpottaa. Poliittisia lakkoja ja suhteettoman suuria tukilakkoja on rajoitettava.”

Kysymykseen vanhuspalveluista Liike nyt vastaa, että hoitajamitoituksen nosto pitää peruuttaa, kunnes
hoitajapulakysymys on ratkaistu.

Liike Nyt esittää oppivelvollisuuden aikaistamista kaksivuotiseen esiopetukseen.

Puolue haluaa Suomeen kestävän siirtymän erityistalousalueen. Alueen yritykset saisivat veroetuja, maata ja löytävät synergioita logistiikan ja muiden toimintojen osalta.

Liike nyt esittää, että Suomi tavoittelee Naton esikuntaa perustettavaksi maahamme.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE