Työmarkkinat
15.10.2019 07:28 ・ Päivitetty: 15.10.2019 08:58
Liitolta varoitus: ”Työnantajan tavoitteet ovat ajamassa työtaisteluihin” – Postin neuvottelut pahasti juntturassa
Postin työehtosopimusneuvottelut ovat jumissa. Posti- ja logistiikka-alan unionin (PAU) hallitus kokoontuu huomenna käsittelemään neuvottelutilannetta.
Se tekee tuolloin työtaistelupäätökset neuvottelujen vauhdittamiseksi sekä pakettilajittelijoiden tilanteen takia, järjestö kertoo tiedotteessa. Työtaisteluista tiedotetaan ensi viikolla.
Neuvotteluja Palvelualojen työnantajat Paltan ja PAUn kesken käytiin tuloksetta eilen. Seuraavan kerran on tarkoitus neuvotella torstaina aamupäivällä.
PAUn mukaan työnantajan pääneuvottelutavoite on korvata nykyiset viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen määräykset soveltuvin osin jakelua koskevaa työehtosopimusta vastaavilla määräyksillä.
Medialiiton ja Teollisuusliiton välinen jakelua koskeva työehtosopimus on määräystensä osalta selkeästi heikompi kuin PAUn viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimus, tiedotteessa sanotaan.
Nykyinen Postin työehtosopimus päättyy kuun lopussa.
PAUn mukaan heikennysten lisäksi työnantaja on julkisuudessa kertonut hakevansa neuvottelutavoitteillaan myös joustavuutta. Työnantaja haluaisi käyttöön siis työaikajärjestelmän, jossa ei tarvitsisi etukäteen ilmoittaa työajan päättymisajankohtaa, PAU tulkitsee.
Lisää aiheesta
– Työnantajan tavoitteiden hyväksyminen tarkoittaisi jo valmiiksi matalapalkkaisissa, fyysisesti raskaissa töissä oleville postilaisille pienempiä palkkoja, pidempää työaikaa ja arkea vaikeuttavia työaikamalleja, jotka toki toisivat työnantajan toivomaa joustavuutta. Työnantajan tavoitteita on mahdoton hyväksyä, ja ne ovat ajamassa alan työtaisteluihin, tiedotteessa sanotaan.
Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto on huolissaan tilanteen kärjistymisestä.
– Posti on postimäärän rajun vähentymisen takia hyvin haastavassa tilanteessa, ja seuraavina vuosina kirjemäärän lasku kiihtyy entisestään. Työtaistelut ovat väärä tapa ratkaista postialan työpaikkojen säilyttämistä, hän toteaa tiedotteessa.
Nykyinen Postin työehtosopimus päättyy kuun lopussa. Neuvottelujen piirissä on noin 10 000 ihmistä, joista suurin osa työskentelee postinjakelussa.
Uutista päivitetty Paltan kommentilla klo 12.00.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Työmarkkinat
9.10.2019 09:56
Työnantajaliitolta ehdotus: Kirjeitä voitaisiin jakaa aamun lehden jakelun yhteydessä
Kolumnit
28.9.2019 17:00
PAU:n Heidi Nieminen: ”Vaikka päätöksen työehtoshoppailusta tekee yritys, syytön ei ole myöskään ammattiyhdistysliike”
Työmarkkinat
26.9.2019 10:06
Palta ja PAU jatkoivat neuvotteluja – ”Näköpiirissä ei nopeaa ratkaisua”
Politiikka
17.9.2019 12:13
PAU: Postin siirtymäaika ei ratkaise mitään