Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lipponen jyrähtää Ruotsille Nord Stream 2:sta T&T:ssä: Suomella ei ole mitään vaikeuksia

Paavo Lipponen on konsultoinut vuosien ajan Venäjän ja Saksan kaasuputkihankkeita.

Entinen pääministeri, nykyään mm. Venäjän ja Saksan välistä kaasuputkea Nord Stream 2:sta konsultoiva Paavo Lipponen jyrähtää Tekniikka&Talous-lehden haastattelussa Ruotsin tavalle pistää kapuloita rattaisiin hankkeelle. Suomi ei ole vastaavalla tavalla pyrkinyt haittaamaan putkien rakentamista, vaan näkee hankkeen ennenkaikkea Venäjän ja Saksan välisenä asiana sekä ympäristökysymyksenä. Turvallisuuspolitiikkaa asiassa ei ole nähty.

– Suomen kanta on oikea, koska Suomi lähtee siitä, että kyseessä on ennen kaikkea Venäjän ja Saksan yhteishanke, jossa mukana ovat Gazpromin ohella viiden EU-maan energiayhtiöt, sanoo hallituksen puheenjohtaja Paavo Lipponen Cosmopolis-yhtiöstä. Entisen pääministerin yhtiö konsultoi Nord Stream 2 -hanketta – samoin kuin jo Nord Stream ykköstä.

Lipponen muistuttaa  T&T:ssä, että Suomessakin on jätetty huomiotta, että putkessa on kaksi päätä.

– Toistuvasti esitetään väärää tietoa muun muassa nykyisten Nord Stream -kaasuputkien kapasiteetin käyttöasteesta, joka on 84 prosenttia. Erikoisimmillaan lähdetään siitä, kuten Ulkopoliittinen instituutti, että kyseessä on tahdottomiin Saksaan ja muihin EU-maihin kohdistuva Venäjän manipulointi, hämmästelee Lipponen lehdessä.

Myös Nord Stream 2 kumoaa Euroopassa velloneet väitteet, että nykyistä kaasuputkea käytetään vain 50 prosentin kapasiteetilla: viime vuonna kapasiteetti on ollut keskimäärin 80 prosenttia. Kaasua siis tarvitaan Euroopassa, vaikka energialähteitä halutaankin hajauttaa. Euroopassakaan ei aina tuule eikä aurinko paista, lehti kirjoittaa.

 

Lipponen sanoo, että jos Suomi lähtisi samalla tavalla EU-tasolla “aktiiviseksi” kuin Ruotsi, ohittaisimme kylmästi Saksan, tärkeimmän EU-kumppanimme ja kauppakumppanimme.

Lisää aiheesta

– Yhteistyö Ruotsin kansa on tärkeätä, mutta emme ole läntisen naapurimaamme kanssa siamilaisia kaksosia, Lipponen täräyttää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE