Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Nord Stream 2 -hanke jää ilman satamaa Gotlannissa

Ruotsin ja Suomen puolustusministerit Peter Hultqvist ja Jussi Niinistö sukellusveneen kyydissä Karlskronassa Ruotsissa 24. toukokuuta 2016.

Ruotsin Gotlannin kunta ei aio vuokrata satamaa kiistellylle Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeelle. Alueneuvos Björn Janssonin mukaan kaikki puolueet ovat yksimielisiä asiasta.

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Tommy Gardell sanoi uutistoimisto TT:lle, että lautakunta päättää asiasta muodollisesti torstaina. Kunta päätyi pyörtämään aiemman päätöksensä sataman vuokraamisesta, kun kunnan edustajat tapasivat tiistaina puolustusministeri Peter Hultqvistin ja ulkoministeri Margot Wallströmin.
Gardellin mukaan tapaaminen oli ratkaiseva.

– Emme voi alueella tehdä sellaisia arvioita, joita puolustus- ja ulkoministeriöissä on tehty, ja on itsestään selvää, että meidän pitää mukautua niiden tekemään arvioon.
Taloushuolien vaivaama kunta toivoi alun perin saavansa 25–50 miljoonan kruunun eli 2,7–5,4 miljoonan euron tulot vuokrauksesta. Sen toivottiin myös tuovan uusia työmahdollisuuksia ja tuloja yrityselämälle.

Karlshamn otti miettimistauon

Venäjän ja Saksan välille suunnitellun kaasuputkihankkeen toimijat haluaisivat pääsyn Sliten satamaan Gotlannissa ja Karlshamnin satamaan Blekingen läänissä.
Ruotsin hallitus kuitenkin katsoo, että ruotsalaisten satamien vuokraaminen kaasuputkihankkeelle vaikuttaisi kielteisesti Ruotsin puolustuspolitiikkaan. Samalla hallitus on tähdentänyt, että vuokraamispäätös kuuluu kunnallisen itsehallinnon piiriin.

Myös Karlshamnin edustajat olivat mukana tiistaisessa tapaamisessa. Kunta kertoi sen jälkeen lykkäävänsä päätöstään satamansa osien vuokraamisesta. Kunnan johto haluaa lisää aikaa keskustella asiasta saamiensa uusien tietojen valossa.

Nord Streamin pääomistaja on venäläinen energiajätti Gazprom, josta enemmistön omistaa Venäjän valtio. Nord Stream haluaa rakentaa jo olemassa olevan kaasuputken rinnalle toisen putken Itämereen.
Kahdeksan EU-maan johtajat ovat arvostelleet hanketta, koska pelkäävät sen seurauksia Keski- ja Itä-Euroopan maiden kannalta. Joukossa ovat Baltian maat, Puola ja Tshekki.

Lisää aiheesta

STT-TT, Tukholma

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE