Kotimaa
20.11.2023 05:49 ・ Päivitetty: 20.11.2023 05:49
Lippu salkoon tänään – jokaisella lapsella on oikeus hyvinvointiin
Maanantaina vietetään lapsen oikeuksien päivää ja aloitetaan lapsen oikeuksien viikko.
Viikon teemana on tänä vuonna jokaisen lapsen oikeus hyvinvointiin.
Viestinä on, että lapsen hyvinvointiin vaikuttavat monet tekijät, kuten elinolot, kohtelu, terveys sekä perheen tilanne ja toimeentulo.
Lisäksi muistutetaan, että jokainen aikuinen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, että lapset ja nuoret voivat hyvin ja saavat onnellisen elämän.
Teema muistuttaa myös valtion velvoitteesta huolehtia keinoista, joilla lasten ja nuorten hyvinvointia voidaan vahvistaa sekä kannustaa kuulemaan lasten omia ajatuksia ja kokemuksia hyvinvoinnista.
Lapsen oikeuksien viestintäverkosto järjestää kouluihin, varhaiskasvatukseen ja vapaa-ajalle toiminnallisen lasten oikeuksien teemaviikon, jolloin lapset ja nuoret saavat perehtyä oikeuksiinsa erilaisten materiaalien avulla. Koululaisilla on esimerkiksi mahdollisuus lähettää terveisiä päättäjille.
Maanantaina lapsen oikeuksien päivänä myös liputetaan lapsille.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.