Politiikka
23.7.2020 09:15 ・ Päivitetty: 23.7.2020 09:17
Lomalle jäänyt Marin tviittaa olevansa tarvittaessa valmis palaamaan töihin: ”Ehtihän tätä vapaata jo aamupäivä kestääkin”
– Tänään pitäisi vihdoin ja viimein alkaa muutaman viikon loma rankan kevään ja alkukesän jälkeen, pääministeri Sanna Marin (sd.) tviittasi tänään parisen tuntia sitten.
Tämän jälkeen hän on jo tuoreeltaan lähettänyt toisen tviitin ja linkittänyt tviittinsä Helsingin Sanomien uutiseen.
– Pääministerin tehtävänkuvaan kuuluu, että mikäli tarve tulee palataan töihin. Ehtihän tätä vapaata jo aamupäivä kestääkin.
Helsingin Sanomat raportoi uutisessaan perussuomalaisten ylimääräisen eduskuntaryhmän kokouksen ennakkotunnelmista. Puolue on paraikaa eduskunnassa koolla.
Kokouksen aiheena ovat ”ryhmän toimenpiteet koskien Sanna Marinin hallituksen neuvottelutulosta EU:n tukipaketeista”.
Helsingin Sanomat kertoo myös eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jani Mäkelän vihjanneen Twitterissä torstaiaamuna, että, pääministeri Marin joutuisi perumaan lomansa.
Pääministerin tehtävänkuvaan kuuluu, että mikäli tarve tulee palataan töihin. Ehtihän tätä vapaata jo aamupäivä kestääkin. https://t.co/vszWlMTUB0
— Sanna Marin (@MarinSanna) July 23, 2020
Tänään pitäisi vihdoin ja viimein alkaa muutaman viikon loma rankan kevään ja alkukesän jälkeen.
— Sanna Marin (@MarinSanna) July 23, 2020
Ei muuten jää, tai ainakin joutuu palaamaan kesken. https://t.co/AP0iETz4Ix
— Jani Mäkelä (@JaniMakelaFi) July 23, 2020
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.