Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Toimituksen kommentit

Lopun alku? – eilen eduskunnassa nähtiin karu näytös, joka voi ennakoida vieläkin karumpaa

Toimituksen kommentit

Johannes Ijäs

Demokraatin eduskuntatoimittaja.

Hallituksen ministereitä eduskunnassa (kuva maaliskuulta).

Eilen eduskunnassa käsiteltiin kolmea sote-asioihin liittyvää lakia. Pöydällä olivat asiakasmaksuihin, ensihoitoon ja leikkaustoimintaan liittyvä lainsäädäntö.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Erityisesti leikkaustoiminnan osalta täysistunnon pöytäkirjan lukeminen on mielenkiintoista puuhaa. Esitystä puolusti ainoastaan keskustalainen perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko. Salissa olleista tuskin kukaan vakavissaan uskoi, että hän oikeasti on lain kannalla.

– Käsi sydämelle, ministeri Saarikko: toivotteko te todella, että eduskunta hyväksyy tämän teidän esityksenne? kysyikin muun muassa SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

Aiemmin hallitus oli asetuksillaan keskittänyt leikkaustoimintaa yliopistollisiin sairaaloihin ja keskussairaaloihin. Aluesairaalat jäivät nuolemaan näppejään, kun kymmeniltä paikkakunnilta ajettiin julkinen leikkaustoiminta alas.

Eilisessä esityksessä oli kyse siitä, että nyt terveydenhuoltolakia rukattiin siten, että yksityiset sairaalat saavatkin lisää leikkauksia, mutta aluesairaalat jäävät edelleenkin nuolemaan näppejään.

Koplaus kiistetään.

Eduskunnan käytävillä tiedetään, että kokoomus oli hallituksen viime hetken neuvotteluissa kiristänyt keskustaa ja koplannut asiakasmaksulain etenemisen leikkauksien vyöryttämiseen yksityiselle puolelle. Kokoomuksen ja keskustankin johdosta tämä kuitenkin kiistetään. Uskokoon ken haluaa.

– Hallituspuolueitten edustajilla on yleensä tapana kehua hallituksen esityksiä, mutta minun täytyy myöntää, että minun on vaikeaa tätä kehua, keskustan lääkärikansanedustaja Niilo Keränen sanoi eilen eduskunnassa ennen kriittisiä huomioitaan.

Keränen ja hänen puoluetoverinsa Sirkka-Liisa Anttila ovat ennenkin olleet sote-asioissa vastarannankiiskiä, joten heidän toimintansa näytti vielä jossain mielessä loogiselta. Myöhemmin kritiikkiä esitykselle antoivat kuitenkin myös keskustan Hanna-Leena Mattila ja kokoomuksen Mari-Leena Talvitie. Ja kuten sanottua, kukaan hallituksen kansanedustajista ei puolustanut esitystä, ellei puolustukseksi lasketa Ilkka Kanervan (kok.) yksittäistä välihuutoa:

– Onhan Saarikko kansanedustaja, Kanerva lohkaisi.

Kanervan huuto kuultiin Antti Lindtmanin analyysin jälkeen.

– Tässä on nyt täysin poikkeuksellinen tilanne käynnissä eduskunnassa. Tässä on esitys, ministerin esitys, joka ei kuulu enää edes markkinatalouteen – siis voitot yksityisille, potilaat yksityisille, mutta jos jotain sattuu, niin kustannukset julkiselle. Haluan kiinnittää huomiota siihen, että yksikään tämän salin hallituspuolueen kansanedustaja ei tässä keskustelussa ole puolustanut tätä ministerin esitystä, Lindtman oli sanonut.

Millainen maku jää?

Hallituspuolueiden rivit eivät pidä. Eilinen debatti voi olla merkki sille, että hallituksessakin usko sote-uudistuksen saamiseen maaliin alkaa lopullisesti horjua.

Hallituspuolueista kuuluukin jo epätoivoista huokailua, miksei sotea alun perinkin lähdetty rakentamaan vaihe vaiheelta, vaan lyötiin valtava määrä asioita samaan markkinamalli–maakuntamalli-läjään.

Alkuviikosta kuultiin, että kasvupalveluita eli yritys- ja työllisyyspalveluita tuskin ehditään maakunnille siirtää. Uhan alla on myös koko maakuntauudistuksen kakkospaketti (maku 2) monine maakunnille kaavailtuine tehtävineen. Muun muassa soten valvonta uhkaa jäädä täysin retuperälle.

Hallituksen eilinen esitys saattoikin olla soten kaatumisen ensinäytös, maku 1. Kun aurinko jo alkaa lämmittää ja vedet putoilla räystäiltä, kansalaiset saattavat joutua seuraamaan maku 2:sta. Ja kaikki tietävät, millainen maku siitä jäisi politiikan uskottavuudelle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE