Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Lukashenka vai Lukashenko? – STT siirtyy käyttämään nimestä vain yhtä muotoa, Demokraatti noudattaa linjaa

Suomen Tietotoimisto (STT) on siirtynyt käyttämään Valko-Venäjän presidentistä kirjoitusasua Aljaksandr Lukashenka. Tämä vastaa Kotimaisten kielten keskuksen suositusta ja on suomalaisen standardin mukaisesti valkovenäjästä latinaistettu kirjoitusasu.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

STT ei laajan asiakaskuntansa vuoksi käytä teknisistä syistä erikoismerkkejä, minkä vuoksi käytössä ei ole muoto Lukašenka.

Aiemmin uutistoimiston teksteissä nimellä Svetlana Tihanovskaja esiintynyt oppositiojohtaja on nyt kirjoitusasultaan Svjatlana Tsihanouskaja. Oppositiojohtajan sukunimestä Tsih’anouskaja tarke on jätetty pois niin kuin Kotuksen mukaan on mahdollista tehdä.

Suomalaisen eli SFS:n standardin mukaisen nimiasun lisäksi mahdollinen olisi YK:n latinaistamisjärjestelmän (esimerkkinä Aliaksandr Lukašenka) mukainen nimiasu.

– SFS:n standardin ja YK:n latinaistamisjärjestelmän mukaiset nimiasut ovat molemmat periaatteessa oikein, mutta SFS:n mukainen kertoo paremmin, miten nimi pitäisi ääntää, nimistönhuoltaja Elina Wihuri Kotimaisten kielten keskuksesta taustoittaa.

Esimerkiksi Kotuksen nimivinkissä onkin jo otsikossa SFS:n mukaisia kirjoitusasuja.

– Ne ovat suomenkielisessä lehtitekstissä varmaankin käytännöllisempiä, Wihuri arvioi STT:lle.

Tähän asti STT on käyttänyt presidentistä venäjästä latinaistettua muotoa Aleksandr Lukashenko.

– Venäjä on toinen virallinen kieli ja vahva käyttökieli. Valkovenäjänkielisiin kirjoitusasuihin siirtyminen on kuitenkin itsenäistyneen maan omakin pyrkimys. YK:n hyväksymä latinaistus pohjaa Valko-Venäjän omaan systeemiin, Wihuri toteaa.

– Kun lehtitekstiin mahtuu vain yksi kirjoitusasu, sen on hyvä olla valkovenäjästä latinaistettu.

Muut valkovenäläiset nimet STT latinaistaa samalla standardilla silloin, kun sen tiedossa on, mikä on nimen alkuperäinen, valkovenäläinen kyrillinen kirjoitusasu. Siirtymistä pois STT:n käytössä jo pitkään olleista kirjoitusasuista pohdittiinkin myös siltä kantilta, että tieto ei ole aina saatavissa, kun käytetään lähteinä esimerkiksi englanninkielisiä uutistoimistoja.

Demokraatti julkaisee STT:n uutisia verkkosivuillaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE