Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

6.6.2024 07:39 ・ Päivitetty: 6.6.2024 07:39

Luonnonsuojeluliitto tylyttää hallitusta: ”Petti isoimman ympäristölupauksensa”

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Valtion vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojelu oli Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelman suurin lupaus luonnonsuojelulle, näkee Suomen luonnonsuojeluliitto tiedotteessaan.

Demokraatti

Demokraatti

Ilta-Sanomien julkaisemien tietojen mukaan kriteerit vanhoille metsille olisivat niin tiukat, että kriteerejä täyttäviä metsiä ei Etelä-Suomesta löydy ja paljon arvokkaita metsiä jäisi suojelematta.

– Hallitusohjelmassa luvattiin suojella riippumattomat kansalliset kriteerit täyttävät valtion luonnontilaiset, vanhat metsät. Nyt julkaistujen tietojen mukaan vaikuttaa siltä, että hallitus on pettänyt isoimman ympäristölupauksensa. Tämä on todella huono uutinen maailman ympäristöpäivänä, Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Tapani Veistola sanoo tiedotteessa.

– Luontokadon pysäyttämisen kannalta Orpon hallituksen päätökset näyttävät synkältä. Hallituksen päätösten myötä lukuisten arvokkaiden metsien hävittäminen voi edelleen jatkua. Tämä osoittaa räikeää välinpitämättömyyttä sekä luontoarvoja, että tiedepohjaista asiantuntijatietoa kohtaan, monimuotoisuusasiantuntija Liisa Toopakka sanoo Luonnonsuojeluliiton tiedotteessa.

Jos vanhojen ja luonnontilaisten metsien kriteerit jäävät liian tiukoiksi, on hallituksen suojeltava valtion omia metsiä muilla tavoilla, Luonnonsuojeluliitto näkee. Hallitus voi esimerkiksi tehdä erillisen suojelupäätöksen jo arvokkaiksi tunnistetuista valtion metsistä.

Luonnonsuojeluliiton tiedotteen on jakanut myös kokoomuksen entinen puheenjohtaja Pertti Salolainen viestipalvelu X:ssä.

– Olen järkyttynyt Vanhojen metsien tulevaisuudesta, Salolainen kirjoittaa X:ssä.

ILTA-SANOMIEN uutinen herätti oppositiosta kiivasta kritiikkiä hallitukselle eilen eduskunnassa, jossa keskusteltiin vihreiden, vasemmistoliiton ja SDP:n välikysymyksestä. Välikysymys koskee hallituksen luonto- ja ilmastopolitiikkaa.

– Pääministeri, te olette vastuussa hallitusohjelman toteuttamisesta, ja hallitusohjelman mukaan te olette sitoutuneet siihen, että Suomi suojelee valtion vanhat luonnontilaiset metsät. No nyt olemme juuri saaneet tietää, että te itse asiassa olette vedättäneet kriteereitä niin korkealle, ettei Etelä-Suomesta löydy siunaamaa hehtaaria sellaisia metsiä, joita suojeltaisiin. Haluaisimme kuulla teiltä, arvoisa pääministeri, pitääkö tämä paikkansa. Kyllä suomalaisten täytyy saada kuulla totuus tämän hallituksen metsäpolitiikasta, luonnonsuojelupolitiikasta ennen Euroopan parlamentin vaaleja. Pääministeri, aiotteko te suojella vanhat metsät? SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen kysyi täysistunnossa.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) vastasi kritiikkiin todeten, että ympäristöministeri ja maa- ja metsätalousministeri tekevät valmistelua hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti.

– Ja kun on se hallitusohjelman kirjaus ”suojellaan valtion vanhoja metsiä”, niin niistä vanhoista metsistä siinä pidetään kiinni. Se tulee koostumaan kahdesta osasta: toinen on kriteereillä määriteltävä, ja toinen on Metsähallituksen omilla mailla suojelupäätöksillä tehtävä lisäsuojelu. Näiden täytyy muodostaa valtion mailla uskottava määrä, jotta hallitusohjelman kirjaus toteutuu. Tästä prosessista ja sen vaiheista vastuuministerit osaavat kertoa tarkemmin. Hallitusohjelman mukaisesti edetään, Orpo sanoi.

– Mitä vielä tähän vanhojen metsien päätökseen tulee, niin se on todella kokonaisuus, kuten pääministeri kuvasi, liittyen siihen, mitä erityistoimia valtion metsien osalta tehdään. Siihen liittyy myös Metsähallituksen omistajapolitiikan laajemmat periaatteet. Niitä valmistellaan, ja niistä tullaan sitten tiedottamaan kokonaisuutena, kun tässä on päästy tulokseen, ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) lisäsi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU