Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Maahanmuutto ratkaisemassa Italian vaalit

Forza Italia -puolueen puheenjohtaja Silvio Berlusconi.

“Silvio, Silvio, Silvio!”-kannatushuudot kaikuvat Rooman keskustassa sijaitsevassa konferenssisalissa.

Meneillään on Italian parlamenttivaalien keskustaoikeistolaisen liittouman harvinainen yhteistapaaminen, jossa läsnä ovat niin Forza Italia -puoluetta vetävä Silvio Berlusconi, Pohjoisen liiton Matteo Salvini kuin Italian veljet -puolueen Giorgia Meloni. Kyselyjen perusteella liittouma on matkalla sunnuntaina järjestettävien vaalien voittoon.

Salin ulkopuolelle jäänyt Annamaria Angelini esittelee kännykästään kuusi vuotta sitten otettua yhteiskuvaa Berlusconin kanssa. Sushiravintolan omistaja kertoo arvostavansa sitä, että entinen pääministeri pitää aina yrittäjien puolta.

– Mutta maahanmuuton suhteen olen hieman enemmän Salvinin kannalla. En haluaisi Italiaan siirtolaisia, he saavat aikaan kaikkea pahaa. Vaarassa ovat lapsemme, lapsenlapsemme ja kaikki niin, ettei sitä uskalla enää poistua kotoaan, Angelini sanoo.

Vihapuhe lisääntynyt.

Maahanmuutosta tuli Italian vaalien merkittävin kysymys tammikuussa Maceratassa tapahtuneen ampumavälikohtauksen jälkeen.

Pohjoisen liiton kunnallisvaaliehdokkaana vuonna 2017 ollut mies haavoitti kuutta tummaihoista henkilöä, teki fasistitervehdyksen ja kietoutui Italian lippuun. Ympäri maata on koettu kahnauksia, joissa uusfasistiset ja antifasistiset liikkeet ovat ottaneet yhteen.

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn tuoreen raportin mukaan rasismi ja muukalaisviha ovat lisääntyneet Italiassa vuodesta 2014 lähtien. Muutos on ollut nopea.

– Kauttakulkumaan sijaan Italiasta on tullut parkkipaikka. Sen lisäksi turvallisuus ja maahanmuutto on liitetty politiikassa aiempaa useammin yhteen. Tämä on tuottanut vihamielisiä asenteita siirtolaisia kohtaan, ja jotkut vaaleissa ehdolla olevat ovat kiihdyttäneet niitä, sanoo Amnestyn edustaja Riccardo Noury.

Amnestyn mittauksen perusteella 95 prosenttia vaalikampanjoinnin aikana esitetyistä syrjivää kieltä, muukalaisvihaa tai suoranaista vihapuhetta sisältävistä lausunnoista kuuluu keskustaoikeiston kolmelle johtajalle.

Nouryn mukaan vihapuheesta on tulossa Italiassa normaalia ja hyväksyttävää, eikä hän usko ilmiön laantuvan vaalien jälkeen.

– “Me vastaan he” ei ole kovin uutta. Mutta uutta on, että “heihin” lasketaan nyt myös ne italialaiset, jotka osoittavat siirtolaisia kohtaan solidaarisuutta, Noury sanoo.

Vaalilupauksena joukkopalautukset.

Berlusconi on luvannut lähettää vaalivoittonsa jälkeen 600 000 Italiassa olevaa siirtolaista takaisin kotimaihinsa.

– Se on täysin epärealistista. Italia pystyy palauttamaan enintään 120 ihmistä päivässä, eli siihen kuluisi vuosia.

Myös kustannukset valtiolle tulisivat olemaan huomattavat, sanoo Luiss-yliopiston CISE-vaalitutkimuskeskuksen tutkija Vincenzo Emanuele.

Emanuelen mukaan perinteisesti maahanmuuttoa puolustavat vasemmistopuolueet ovat pysyneet hiljaa, sillä tutkimuksen mukaan 80 prosenttia kansalaisista ei halua enempää pakolaisia. Hänen mukaansa Forza Italian selkeä vaalivoitto takaisi Italialle jonkinlaisen jatkuvuuden, kun taas Pohjoisen liiton äänienemmistö tarkoittaisi radikaaleja muutoksia.

– Todennäköisin lopputulos kuitenkin on poliittinen toimintakyvyttömyys, sillä yksikään liittouma ei saa riittävää äänienemmistöä.

STT–JENNI MERONEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE