Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Maailmanpoliittinen tilanne heijastuu tämän vuoden Kultaranta-keskusteluihin – Stubb toivoo keskusteluista mahdollisimman avoimia

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Presidentti Alexander Stubbin mukaan tämän vuoden Kultaranta-keskustelut eroavat aiemmista maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Stubb sanoi lehdistötilaisuudessa olevansa varma, että jännitteinen maailmanpoliittinen tilanne tulee heijastumaan tämän vuoden keskusteluihin. Tämä tulee hänen mukaansa olemaan isoin muutos aiempiin keskusteluihin verrattuna.

-  Toivon, että keskustelut ovat mahdollisimman avoimia. Mielestäni ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei voi olla salatiedettä, vaan sen on oltava osa avointa yhteiskunnallista keskustelua varsinkin nyt, kun tilanne Euroopassa ja muualla on niin jännitteinen, hän sanoi.

Stubb isännöi tänään Presidentinlinnassa alkavia ulkopolitiikkaan keskittyviä Kultaranta-keskusteluja ensimmäistä kertaa. Hänen mukaansa oli itsestään selvää jatkaa edellisen presidentin, Sauli Niinistön, aloittamaa perinnettä.

YKSI osa maailmanpolitiikan jännitteistä liittyy Gazan tilanteeseen.

Yhä useampi valtio myös Euroopassa on päättänyt tunnustaa Palestiinan valtion. Muun muassa Slovenia päätti tunnustaa Palestiinan aiemmin kesäkuussa. Lähi-idän asiantuntijat ovat kehottaneet Suomea toimimaan samoin.

Suomi on viestinyt tunnustavansa Palestiinan ennen pitkää, mutta osana rauhanprosessia. Tällä hetkellä rauhanprosessin voi kuvata kuitenkin olevan vähintään jäissä.

Aikooko Suomi pitää kiinni yhä linjastaan?

Stubb sanoo, että Suomi kannattaa kahden valtion mallia. Suomi tulee tunnustamaan Palestiinan jossain vaiheessa, mutta oikeaa hetkeä on vaikea vielä arvioida.

-  Suomi maana ei ole pro-Israel eikä pro-Palestiina, vaan me olemme pro-rauha, Stubb sanoo.

Stubb sanoo olevansa toiveikas sen suhteen, että Gazaan saadaan aikaan tulitauko ja panttivankien vaihdot.

-  Sen jälkeen pysyvämpi tulitauko, rauhanturvajoukot ja poliittiset neuvottelut kahden valtion mallista.

“Se tulee olemaan sekava tila”

STUBBILTA kysyttiin myös hänen kabinettinsa Venäjä-osaamisesta. Kysymys liittyi Ylen artikkeliin, jossa tutkija Janne Saarikivi totesi, ettei Stubb ole välttämättä satsannut tiimissään Venäjä-osaamiseen niin paljon kuin edeltäjänsä.

Stubb totesi, että Venäjä-osaaminen ei ole Suomesta kadonnut mihinkään, vaikka tällä hetkellä suhteita Venäjään ei ole.

-  Jos joku huoli on, niin ehkä se päivä, kun Venäjän hallinto muuttuu. Se ei tule olemaan turvallinen vaan aika sekava tila, hän sanoi.

Stubbilta kysyttiin myös sunnuntain EU-vaalien vaikutuksesta Ukrainan tukemiseen. Keskustaoikeistolainen EPP voitti vaalit, mutta laitaoikeisto kahmi ääniä suurissa EU-maissa Ranskassa ja Saksassa.

Stubbin mukaan poliittinen heiluriliike oli ehkä pienempi kuin odotettiin. Hän ei usko, että Ukrainan tukeminen vaikeutuu merkittävästi vaalituloksen takia Euroopassa tai myöskään Yhdysvaltojen tulevissa vaaleissa.

-  Itse lähden siitä, että kun ihminen pääsee valta-asemaan, se nostaa vastuuntuntoa, tuli mistä taustasta tahansa.

Olen melko varma, että Rutte on Naton seuraava pääsihteeri.

YKSI tämän vuoden kansainvälisistä vieraista on Hollannin pääministeri Mark Rutte, jota povataan sotilasliitto Naton seuraavaksi pääsihteeriksi. Rutten valinnasta kysyttiin myös Stubbilta lehdistötilaisuudessa.

-  Olen melko varma, että Rutte on Naton seuraava pääsihteeri, Stubb sanoi.

-  Minusta se on hyvä asia liittolaisillemme ja Euroopalle. Ruttella on vahva transatlanttinen side, ja hän on toiminut 13 vuotta Hollannin pääministerinä. Häntä arvostetaan laajasti.

Kaksipäiväisten Kultaranta-keskustelujen aiheena on tänä vuonna Suomi ja Eurooppa muuttuvassa maailmassa. Keskustelut käynnistyvät tänään kansainvälisellä päivällä, jossa esillä ovat Euroopan tulevaisuus ja sen rooli globaalissa geopolitiikassa.

Ensimmäisessä keskustelussa Stubb ja Rutte tarkastelevat muun muassa globaaleja kehityskulkuja sekä Euroopan suuntaa Europarlamenttivaalien jälkeen.

Yle näyttää keskustelut suorassa erikoislähetyksessä kello 13.15 alkaen. Lähetystä voi seurata Yle TV1:ssä, Yle Areenassa ja Yle.fi:ssä.

Vieraina on laaja joukko ulko- ja turvallisuuspolitiikan vaikuttajia.

Sanna Raita-aho, Eetu Halonen / STT

Uutista täydennetty kauttaaltaan klo 13.46.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE