Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Maakuntarajan ylittäminen on ollut huviajelua, ja sitä on perusteltu muun muassa kavereiden tapaamisella”

Lauantaina Uudenmaan rajan tarkistuspisteillä poliisi ohjasi takaisin 277 ajoneuvoa. Yhteensä maakuntarajan yli pyrkiviä ajoneuvoja saapui poliisin tarkistuspisteille 10 123.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Poliisi sakotti 17:ää valmiuslain rikkomisesta.

Junissa poliisi tarkisti lauantain aikana 310 ihmisen matkan syyn. 21 matkustajaa ohjattiin palaamaan ja 3:lle kirjoitettiin sakkoja.

Ylikomisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisista kertoo huomattavaa olevan, että takaisin ohjaamiset ja sakotukset tehtiin pääasiassa ilta- ja yöaikaan.

– Tämä kertoo piittaamattomuudesta. Maakuntarajan ylittäminen on ollut huviajelua, ja sitä on perusteltu muun muassa kavereiden tapaamisella. Uudenmaan maakuntarajalle on ajettu pitkänkin matkan päästä ainoastaan siinä tarkoituksessa, että halutaan tulla käännytetyksi, Lehtinen sanoo.

Poliisin mukaan sama ilmiö on ollut havaittavissa myös aiempina iltoina ja öinä pääsiäisenä. Poliisi toivoo ihmisiltä jatkossa pitkäjänteisyyttä ja parempaa harkintaa, sillä liikkumisrajoituksilla tavoitellaan koronavirusepidemian leviämisen estämistä.

Poliisi valvoo liikennettä pääsiäisenä Uudenmaan maakuntarajalla noin 40 tarkastuspisteellä ja liikkuvalla valvonnalla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE