Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

13.10.2026 10:13 ・ Päivitetty: 13.10.2026 11:17

Ruotsin hallituskuviot levällään – torstaina äänestetään sosialidemokraattien yksipuoluehallituksesta

ONAS EKSTRÖMER / TT / TT NYHETSBYRÅN / LEHTIKUVA
Magdalena Andersson on yrittänyt muodostaa hallitusta sosiaalidemokraattien, keskustan, ympäristöpuolueen ja vasemmistopuolueen kesken, mutta se on osoittautunut vaikeaksi.

Ruotsin valtiopäivien puhemies Andreas Norlén aikoo esittää sosialidemokraattien Magdalena Anderssonia seuraavaksi pääministeriksi ja hallitukseksi yksin sosialidemokraateista koostuvaa hallitusta. Asiasta uutisoi muun muassa SVT.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Valtiopäivät äänestää esityksestä torstaina.

- Magdalena Andersson ja minä olimme alusta asti yhtä mieltä siitä, että tunnustelut päättyisivät pääministeriäänestykseen riippumatta siitä, miten neuvottelut sujuvat, puhemies Norlén sanoi toimittajille tavattuaan Anderssonin tiistaina.

Andersson kertoi aiemmin tiistaina, ettei edellytyksiä uuden hallituksen muodostamiseen ole löytynyt.

Andersson on yrittänyt muodostaa hallitusta sosialidemokraattien, keskustan, ympäristöpuolueen ja vasemmistopuolueen kesken, mutta se on osoittautunut vaikeaksi.

Esitys tulee kaatumaan äänestyksessä.

ANDERSSON sanoi ilmoittaneensa Norlénille, että hän on valmis pääministeriäänestykseen.

- Esitys tulee kaatumaan äänestyksessä, Andersson sanoi.

Hän korosti, ettei ole päässyt muiden puolueiden kanssa yhteisymmärrykseen hallitusyhteistyöstä, minkä vuoksi valtiopäivien enemmistön odotetaan äänestävän häntä vastaan.

Andersson katsoi kuitenkin, että pääministeriäänestys kannattaa kuitenkin järjestää, koska se lisää painetta hallitusneuvotteluissa ja voi saada puolueet muuttamaan kantojaan.

Hänen mielestään järkevintä olisi, että puhemies valitsisi seuraavaksi hallitustunnustelijaksi maltillisen kokoomuksen puheenjohtajan eli väistyvän pääministerin Ulf Kristerssonin.

Hallituskuvio Ruotsissa on kimurantti muun muassa siksi, että keskustapuolue ei suostu samaan hallitukseen vasemmistopuolueen kanssa.

Anderssonin ensimmäinen yritys muodostaa hallitus päättyi alkuunsa tuloksettomana pian Ruotsin syyskuisten vaalien jälkeen. Ruotsissa on yritetty muodostaa hallitusta nyt noin kuukauden ajan.

Puhemies voi tehdä neljä ehdotusta pääministeriksi. Jos ne eivät tuo tulosta, on järjestettävä ylimääräiset vaalit kolmen kuukauden kuluessa.

Uutista ja otsikkoa päivitetty kauttaaltaan klo 14.16.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU