Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Mielipiteet

Mannerheim pois, Lenin tilalle

Kaupunginvaltuutettu Tapani Ripatti (SDP) teki Lahdessa aloitteen Mannerheimin ratsastajapatsaan siirtämiseksi pois näkyvältä paikalta rautatieaseman edestä.

Kari Naskinen

Ripatti perustelee tätä sillä, että Mannerheimilla ei ole mitään tekemistä Lahden kanssa, istui vain junassa 15.5.1918, kun se pysähtyi Lahden asemalla. Ei käynyt edes Hennalan keskitysleiriä tarkastamassa.

Ennemmin Lahteen sopisi Leninin patsas, sillä hän sentään yöpyi Lahdessa elokuussa 1917. Lenin piilotteli Rautatienkatu 26:ssa ja Anttilanmäellä Kurhilankatu 4:ssä. Aikoinaan Lanunaukiolla oli seinässä muistolaatta Leninin käynnistä, mutta jostain syystä se poistettiin seinästä 1980-luvulla. Jo huhtikuussa 1917 Lenin oli Mannerheimin tavoin istunut junassa Lahden asemalla, kun hän oli palaamassa maanpaosta Sveitsistä Venäjälle.

Vaikka Jari Litmasen ja Erkki Laineen urheilijapatsaat ovat huonoja, ne sopivat Lahteen ainakin siksi, että molemmat ovat lahtelaisia. Mannerheimin patsaan voisi Ripatin mukaan siirtää johonkin toiseen paikkaan. Ehkä sen voisi myös myydä jonnekin muualle, jossa Mannerheim oleskeli muutenkin kuin ratapihalla ravintolavaunussa. Lenin puolestaan on maailmanhistorian suurmiehistä ainoa, joka on yöpynyt Lahdessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Marja Luumi

Työmarkkinat
10.8.2020
Tämä lasikatto on vielä rikkomatta – Maria Teikari pyrkii Akavan johtoon: ”Lopullinen kimmoke oli huoli ay-liikkeen tulevaisuudesta”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE