Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

MaRan Lappi tyrmistyi: “Budjettiriihen päätökset ovat valtava pettymys matkailu- ja ravintola-alalle”

“Budjettiriihen päätökset ovat valtava pettymys matkailu- ja ravintola-alalle. Matkustus- ja kokoontumisrajoitukset sekä etätyö ja -opiskelu vaikuttavat erittäin negatiivisesti matkailu- ja ravintola-alan palvelujen kysyntään. Hotelleissa ja kylpylöissä on vain vähän asiakkaita normaalitilanteeseen verrattuna. Tilanne on vaikein pääkaupunkiseudulla ja tulevalla talvikaudella Pohjois-Suomessa, kun ulkomaalaisia asiakkaita ja liikematkustajia on erittäin vähän. Kongressit ja messut ovat olleet keväästä asti lähes nollakäytöllä. Henkilöstö- ja opiskelijaravintolat ovat suurissa vaikeuksissa. Yritystemme ja niiden työntekijöiden hätä on suuri. On valitettavaa, ettei hallitus ottanut sitä mitenkään huomioon päätöksissään”, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa tiedotteessa.

Demokraatti

Demokraatti

MaRa sanoo, että koronakriisi jättää pysyvät jäljet suomalaiseen 142 000 henkilöä työllistävään matkailu- ja ravintola-alaan. Tiedotteessa todetaan, että Suomi EU:n syrjäisimpänä maana pitää yllä EU:n tiukimpia matkustusrajoituksia. Tämä vaikuttaa erittäin kielteisesti muun muassa Finnairiin, jonka kapasiteetin käyttö on huomattavasti pienempi kuin sen eurooppalaisten kilpailijoiden. Hallituksen viime perjantain päätökset yli 72 tunnin matkoista karanteeneineen yli 25 ilmaantuvuusluvun maista lopettaa Pohjois-Suomeen suuntautuvan charter-talvimatkailun.

“Meille tulee jatkuvana virtana epäuskoisia yhteydenottoja jäsenyrityksiltämme Pohjois-Suomesta. Matkanjärjestäjät peruvat talven matkojaan, mikä johtaa matkailualan yritysten toiminnan lopettamisiin, vuosikymmenten aikana luodun matkailuinfrastruktuurin tuhoutumiseen ja suureen työttömyyteen. Tästä aiheutuu merkittäviä menetyksiä myös Pohjois-Suomen kunnille. Erityisen kirvelevää on, kun matkanjärjestäjät ovat joissakin tapauksissa siirtäneet koko talven matkat Ruotsiin, ehkä pysyvästi”, Lappi sanoo.

Syksy ja tuleva talvi ovat ennennäkemättömän vaikeita yrityksille ja työntekijöille.

” Valtio aiheuttaa tiukoilla liiketoiminnan rajoitustoimilla suuret tappiot matkailu- ja ravintola-alan yrityksille. Valtion velvollisuus on auttaa toimialan yrityksiä selviytymään koronakriisin yli. Yritysten kustannustuki tulisi avata uudelleen mahdollisimman pian. Tuen ehtoja tulisi muuttaa siten, että se sopisi paremmin yrityksille, jotka ovat menettäneet suuren osan liiketoiminnastaan”, Lappi vaatii.

Hallitus asetti budjettiriihessä kunnianhimoisen tavoitteen 80 000 uudesta työllisestä.

“Uudet työpaikat ovat reilun kymmenen vuoden aikana syntyneet palvelualoille. Hallituksen on erittäin vaikeaa saavuttaa työllisyystavoitettaan. Hallituksen ja muun julkisen vallan päätöksiin perustuvat rajoitukset leikkaavat rajusti matkailu- ja ravintola-alan työpaikkoja. Pahimmillaan alalta uhkaa vähetä jopa parikymmentä tuhatta työpaikkaa, kun otetaan huomioon myös vuokratyön, määräaikaisten työsuhteiden ja kesätyöpaikkojen vähentyminen. Moni yritys joutuu myös muuttamaan kokoaikaiset työpaikat osa-aikaisiksi, mikä lisää yhteiskunnan tuen tarvetta osa-aikaisille työntekijöille”, Lappi toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE