Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Maria Ohisalo: “Nyt on estettävä yhteisen talousalueen hajoaminen, rajat ylittävää ilmastokriisiä unohtamatta”

Komissio esittää 750 miljardin euron elpymisvälinettä, jolla ohjattaisiin rahaa koronaepidemian runtelemien EU-maiden elvyttämiseen. Tästä 500 miljardia jaettaisiin jäsenmaille tukina ja 250 miljardia lainoina. Sisäministeri Maria Ohisalo sanoo, että on hyvä, että komission ehdotus on mittaluokaltaan ja rakenteeltaan riittävä osaltaan auttamaan EU-maita jaloilleen ja uudistamaan talouttaan. Ohisalon mukaan vihreissä suhtaudutaan siihen rakentavan positiivisesti.

Demokraatti

Demokraatti

“Näemme vihreissä, että yhteiset investoinnit on sidottava yhteiskuntien uudistamiseen, ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön, kiertotalouden rakentamiseen, digitalisaation edistämiseen ja tutkimukseen ja koulutukseen. Investointirahan saamisen ehto olisi näiden uudistamistavoitteiden toteuttaminen. Varat tulee käyttää EU:n yhteisten tavoitteiden mukaisesti ja ilmastovastuullisesti”, Ohisalo kirjoittaa vihreiden sivuilla.

Rahoitukseen viitaten Ohisalo sanoo, että yksi osa ratkaisua on kasvattaa Euroopan unionin muita kuin valtioiden jäsenmaksuista kerättäviä tulonlähteitä.

“Mitä enemmän yhteisiin investointeihin voidaan kerätä rahoitusta esimerkiksi EU:n päästöoikeuksien huutokaupasta kerättävillä varoilla, tai vaikkapa eurooppalaisella muovimaksulla, sitä vähemmän meidän tarvitsee huolehtia yhteiseurooppalaisen velanoton kasvusta. EU:n täytyy myös löytää ratkaisut monikansallisten yritysten verovelvollisuuden toteuttamiseen, ja poistaa verotuksen aukkoja muutoksen rahoittamiseksi oikeudenmukaisesti.”

Ohisalon mukaan olisi Suomelle vientivetoisena maana katastrofaalista, jos sisämarkkinamme hajoaisi ja emme saisi tuotteitamme myyntiin EU:ssa.

“Siksi nyt on estettävä yhteisen talousalueen hajoaminen, rajat ylittävää ilmastokriisiä unohtamatta.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE