Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Markkanen aikoo katsoa, “mitä tuolla olisi tarjolla minulle”: “Luotan taitoihini”

LEHTIKUVA / VILLE VUORINEN

Lauri Markkasen neljäs kausi NBA-koripalloliigassa päättyi samaan pettymykseen kuin kolme edellistäkin: pudotuspelit jäivät pelaamatta Chicago Bullsin voitettua kauden 72 pelistään vain 31.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kesä on kuitenkin nyt erilainen Markkasen päättäessä ennen tulokaskauttaan tekemänsä nelivuotisen sopimuksen Bullsin kanssa.

Markkasesta, 23, tulee rajoitetusti vapaa agentti, ja muut joukkueet voivat tehdä sopimustarjouksia Markkaselle, mutta Bulls voi halutessaan pitää hänet tarjoamalla saman hinnan.

Lähtökohdat uran jatkokuvioita ajatellen tärkeään kesään eivät ole parhaat mahdolliset: Markkanen kirjasi kauden pistekeskiarvokseen uransa heikoimman luvun 13,6 ja monissa muissakin kategorioissa keskiarvot olivat uran huonointa.

Markkanen uskoo kuitenkin itseensä. NBC Chicago -kanavan haastattelussa nuori suomalainen kertoo olevansa valmis tunnustelemaan maaperää vapaana agenttina.

–  Olen aina ollut tyyppi, jolle joukkue tulee ensimmäisenä. Ja nyt luulen, että on aika tutkia pelin bisnespuolta, Markkanen toteaa.

–  Olen vasta 23-vuotias ja minulla on vielä paljon vuosia edessä. Tämä on hyvä tilaisuus katsoa, mitä tuolla olisi tarjolla minulle. Minulla on paljon annettavaa. Nyt otan ajatuksia vähän irti koripallosta, katsotaan mitä tässä tapahtuu.

“Odotan innolla, mitä tuleman pitää.”

Ennen kauden alkua Markkanen hylkäsi Bullsin jatkosopimustarjouksen, ja vaikka Markkasen kausi alkoikin lupaavasti, se mureni niin loukkaantumisten kuin myös roolin muuttumisen myötä.

Bullsin koripallojohtaja Arturas Karnisovas kuitenkin kutsuu Markkasta “tärkeäksi osaseksi joukkuettamme” ja toivoo, että Markkanen “on osa rakennusprojektiamme”.

–  Mielestäni Laurilla oli hyvä vuosi. Hän on 40 prosentin heittäjä kolmen pisteen viivan takaa, ja heittäminen on arvossaan liigassamme. Odotan (Markkasen) vapaata agenttiutta ja keskusteluja hänen edustajiensa kanssa, Karnisovas muotoili seuran kantaa maanantaina NBC Chicagon mukaan.

Markkanen puolestaan kertoi, etteivät kesän sopimusasiat tulleet esille kauden päätöstapaamisessa seurajohdon kanssa.

–  Puhuimme siitä, mitä teen hyvin ja mitä pystyn parantamaan. Talouspuolesta emme juurikaan. Tulee mitä tulee, olen sitoutunut joukkueeseen, tiedätte sen. Ja odotan innolla, mitä tuleman pitää.

–  Luotan taitoihini.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE