Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

23.9.2026 06:25 ・ Päivitetty: 23.9.2026 06:25

Marokossa parlamenttivaalit – alkaako uusi ryntäys Ceutaan?

iStock
Marokon puolelta näkee Ceutan keskustaan hyvin: yhteistä maarajaakin on yli kuusi kilometriä.

Pohjois-Afrikan Marokossa pidetään tänään parlamenttivaalit, joiden kärkiteemoina ovat elinkustannusten nousu, työttömyys ja elintasokuilut.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Samaan aikaan naapurimaa Espanja on huolissaan siitä, että sille kuuluvaan Ceutaan Marokon rajalla olisi suunniteltu uutta siirtolaisryntäystä vaalien aikaan. Viranomaisten epäilyistä on uutisoinut muun muassa espanjalaislehti El Pais.

Marokkolaismedia Hespressin mukaan sosiaalisessa mediassa on liikkunut huhuja syyskuun 23. päivänä alkavasta ryntäysyrityksestä jo kuukauden ajan.

Marokon kerrotaan vahvistaneen rajavalvontaansa vaalipäivää varten, mutta Espanja ei luota siihen että Marokko tosissaan yrittäisi estää aikeita.

Lisää aiheesta

HEINÄKUUN LOPULLA suuri siirtolaisten joukkoryntäys Ceutaan kiristi Espanjan ja Marokon välejä.

Tuolloin yli 70 000 siirtolaista tunkeutui Pohjois-Afrikan rannikolla sijaitsevaan itsehallintoalue Ceutaan. Kaaoksessa kuoli toista sataa ihmistä. Suurin osa siirtolaisista palasi Marokkoon, mutta tuhansia jäi Ceutaan.

Espanjan poliisi alkoi viime viikolla siirtää Ceutan rannoilla oleskelleita siirtolaisia alueen satamaan. Moni pyrki saamaan paikan teltoilla varustetulta satama-alueelta elettyään viikkoja rannalla. Satama-alueella oli paikkoja 1 700 ihmiselle.

Siirtolaisten läsnäolo Ceutassa on kirvoittanut lukuisia paikallisten asukkaiden mielenosoituksia. Osa asukkaista on syyttänyt Espanjan hallitusta Ceutan kaupungin hylkäämisestä kriisin keskellä.

MAROKOSSA kesän siirtolaiskriisi ja sen jälkipyykki eivät ole olleet keskeinen vaaliteema, mutta puolueet ovat luvanneet nostaa kansalaisten elintasoa.

Suuri osa Ceutaan pyrkineistä oli nuoria miehiä.

Juuri nuorten aktivointi äänestämään on ollut Marokossa vaikeaa. Vain noin neljä prosenttia äänestämään rekisteröityneistä vaalien kynnyksellä oli 18-24-vuotiaita, vaikka Marokon väestö on yleisesti paljon nuorempaa kuin Euroopassa.

Kuningas Mohammed VI nimittää maalle uuden pääministerin siitä puolueesta, joka voittaa eniten paikkoja 395-paikkaisesta parlamentista.

Hallituskausi on viiden vuoden pituinen. Kuninkaalla on paljon päätösvaltaa maan suurissa poliittisissa linjauksissa.

MAAN NYKYINEN pääministeri, liikemiestaustainen Aziz Akhannouch on johtanut puolueensa RNI:n vaalikampanjaa, vaikka onkin luopunut puolueen puheenjohtajan asemasta eikä siten ole ehdolla seuraavan hallituksen johtoon.

Kannatuskyselyt ovat laittomia Marokossa, mutta tarkkailijoiden mukaan valtapuolue RNI on vahvoilla myös seuraavaan hallituskoalitioon.

Näin siitä huolimatta, että Akhannouchia on syytetty eturistiriidoista ja nuorison johtama protestiliike on vaatinut hänen eroaan.

RNI:n päähaastaja on PAM-puolue. Molemmat puolueet ovat aatteellisesti keskustaoikeistoa, ja niiden perustajilla on läheiset suhteet maan hoviin. PAM on kuitenkin kärsinyt selvän johtajahahmon puuttumisesta ja korruptioskandaaleista.

Heinäkuussa kaksi puolueen johtohahmoa tuomittiin 10 ja 12 vuoden vankeusrangaistuksiin huumekauppajutussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU