Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Matias Mäkynen: Ei maakuntaveroa ehkä vielä seuraavallakaan vaalikaudella – “Teoriassa hyvä ajatus, käytännössä erittäin vaikea”

Jukka-Pekka Flander

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen kertoo Suomen Yrittäjien aluevaalitentissä, ettei usko maakuntaveron toteutuvan vielä seuraavallakaan vaalikaudella.

Rane Aunimo

Demokraatti

Tenttiin osallistuvat Mäkysen lisäksi vihreiden Hanna Holopainen, keskustan Markus Lohi, kokoomuksen Petteri Orpo ja perussuomalaisten Riikka Purra.

Käsiäänestyksessä maakuntaveroa kannattivat Holopainen ja Mäkynen, joka nosti pienen miettimisen jälkeen kätensä.

– Ajattelin, että saan ainakin puheenvuoron, hän nauratti ensin yleisöä.

– En usko, että maakuntavero tulee tällä vaalikaudella, ehkä seuraavallakaan käyttöön. Se on sinänsä teoreettinen keskustelu, että mitä mieltä maakuntaverosta ollaan.

Mäkynen sanoi, että taloustieteilijät ovat valiokunnan kuulemisissa ilmaisseet, että maakuntavero olisi paras tapa hillitä kustannuksia ja laskea veroastetta.

– Käytännössä maakuntaveron käyttöönotto vaatisi sellaisen tasausjärjestelmän, että se on hyvin vaikea luoda. Eli teoriassa hyvä ajatus, käytännössä erittäin vaikea.

Orpo kiitteli Mäkysen puheenvuoroa.

– Nyt on näköjään kokoomusta kuunneltu, hän tulkitsi.

– Olemme olleet neliraajajarrutuksessa tähän maakuntaveroon, koska kun tässä vilahti kysymys, kuka maksaa, niin voin kertoa, että te maksatte joka tapauksessa. Suomalainen veronmaksaja, yrittäjä, maksaa laskun aina. Jos tulee kolmas verotuksen taso, se tarkoittaa, että yksi käsi lisää hamuaa lompakolle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE