Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

12.2.2020 16:13 ・ Päivitetty: 12.2.2020 16:13

Matteo Salvini pääsee oikeuteen – Italian senaatti hyväksyi syytesuojan poistamisen

Italian ex-sisäministeri Matteo Salvini joutuu oikeuteen. Italian parlamentin ylähuone, senaatti, hyväksyi Salvinin syytesuojan poistamisen keskiviikkona. Päätös oli odotettu, ja Salvini itsekin sanoi haluavansa oikeuden eteen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Jos mies ei ole valmis taistelemaan aatteidensa puolesta, joko hänen aatteensa tai hän itse ovat arvottomia. Salvini kirjoitti Facebookissa siteeraten fasistisympatioistaan tunnettua amerikkalaisrunoilija Ezra Poundia.

Käsittely koski heinäkuun tapahtumia: tuolloin Salvini esti Välimereltä pakolaisia pelastanutta alusta rantautumasta Sisiliaan. Laiva joutui olemaan merellä useita päiviä ja pääsi satamaan vasta sen jälkeen, kun muut EU-maat olivat lupautuneet ottamaan vastaan sen kuljettamat ihmiset. Aluksella oli pitkälti toista sataa ihmistä.

Koska oikeudenkäynnit Italiassa etenevät hitaasti, Salvini ei ole saamassa mahdollista tuomiotaan vielä pitkään aikaan. Tämän lisäksi hän voi vielä valittaa päätöksestä ylempiin oikeusistuimiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU