Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

”Meidän on tehtävä se, mikä on moraalisesti oikein” – ydinasekieltosopimus tulee voimaan tänään, Suomi vielä ulkona

Jukka-Pekka Flander

YK:n ydinasekieltosopimuksesta tulee tänään oikeudellisesti sitova osa kansainvälistä oikeutta. Kansanedustaja Johan Kvarnströmin (sd.) mielestä liittyä nyt sopimukseen: ”parempi myöhään kuin ei milloinkaan”.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Honduras ratifioi viime vuoden YK-päivänä yleissopimuksen 50. ja siten ratkaisevana maana, jotta sopimus tulisi voimaan.

– Nyt YK:n ydinasekielto on todellisuutta. Tämä ei kuitenkaan millään muotoa tarkoita sitä, että ydinaseiden aiheuttama vakava uhka olisi poistunut maailmasta, Kvarnström korostaa tiedotteessa.

– Työtä on vielä paljon, ja meidän on painostettava ydinasevaltoja. Sopimuksen allekirjoittaminen on yksi tapa, ja niin Suomen on ehdottomasti tehtävä.

Kantarin vuonna 2019 tekemän mielipidetutkimuksen mukaan 84 prosenttia suomalaisista tukee Suomen liittymistä YK:n ydinasekieltoon.

”Ydinaseet eivät ole ainoastaan moraalittomia.”

Kolme nykyistä hallituspuoluetta, mukaan lukien SDP, esitti jo ennen eduskuntavaaleja Suomen liittymistä. Kvarnströmin mielestä Suomen hallituksen ja eduskunnan pitäisi siksi ottaa asia uudelleen esille ja pyrkiä siihen, että Suomi liittyisi sopimukseen.

– Ydinaseet eivät ole ainoastaan moraalittomia, vaan meillä on myös voimassa YK:n sopimus, jonka tavoitteena on kieltää ne kokonaan. Sopimus, joka edellyttää aseistariisunnan vakavasti otettavaa käynnistämistä. Näiden aseiden käytöllä voi olla katastrofaalisia ja pitkäaikaisia seurauksia ihmiskunnalle ja ympäristölle.

YK:n ydinasekiellon aloitteentekijänä toimi International Campaign to Abolish Nuclear Weapons (ICAN). ICAN-kampanjalle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2017.

– Sen koordinoima yli viisi vuotta kestänyt työ sai tänään tärkeän osavoiton. Se ansaitsee myös suuret kiitokset, Suomen vetoomuksen allekirjoittanut Kvarnström toteaa.

– Vaikka sopimus on jo tullut voimaan, sen vaikutuksesta tulee sitä tehokkaampi mitä kattavampi se on. Meidän on tehtävä se, mikä on moraalisesti välttämätöntä ja oikein.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Pääkirjoitukset
3.3.2021
Vielä vuosi sitten kilisteltiin, mutta kyltit kertoivat jo, mitä tuleman pitää
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE