Politiikka
24.4.2017 17:41 ・ Päivitetty: 24.4.2017 17:41
”Mieleen palaa presidentti Ahtisaaren vuonna 1994 asettama työllisyystyöryhmä…” – Ihalainen ja Urpilainen: Tarvitsemme yhteistä näkymää tulevasta
– Vaikka Suomen taloudessa on vihdoin totuttu näkemään myönteisiä merkkejä, ei hallitus ole saavuttamassa työllisyystavoitettaan, ja pitkäaikaistyöttömyys on ennätyslukemissa.
Tämän toteavat SDP:n kansanedustajat Lauri Ihalainen ja Jutta Urpilainen yhteisessä mielipidekirjoituksessaan, joka on julkaistu Keskisuomalaisessa lauantaina 22.4 ja Ilkassa sunnuntaina 23.4.
– Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten, etenkin miesten, määrä on kasvanut hälyttävästi. Työttömyys on pitkittyessään suurin eriarvoisuuden lähde ja riski syrjäytymiselle, he kirjoittavat.
– Tässä tilanteessa työllisyysasteen nosto on tavoite, jossa ei voi epäonnistua. Työllisyysasteen nousu yhdellä prosenttiyksiköllä kohentaa julkista taloutta noin 800 miljoonalla eurolla.
Työllisyysasteen nostaminen edellyttää Ihalaisen ja Urpilaisen mielestä yhteistä sitoutumista ja vastuunkantoa hallitukselta, oppositiolta ja työmarkkinajärjestöiltä.
– Mieleen palaa presidentti Ahtisaaren vuonna 1994 asettama työllisyystyöryhmä, joka sai aikaan hyviä tuloksia ja vaikutti Lipposen hallituksen ohjelmaan. Vastaavalle olisi jälleen tarvetta. Tarvitsemme yhteistä näkymää tulevasta.
Sd-edustajien mukaan hallituksen puoliväliriihi olisi luonteva paikka tehdä periaatepäätös tällaisen yhteisen työn aloittamisesta.
Lisää aiheesta
Suomi pärjää jatkossakin vain korkealla osaamisella.

Juttu Urpilainen. (Kuva: Kari Hulkko)
Siihen, mitä lähivuosien talous- ja työllisyyspolitiikan ytimessä tulisi olla, he nostavat kirjoituksessa esiin viisi teemaa.
Työllisyyttä tukevia rakenneuudistuksia tulee jatkaa.
Tarvitsemme tulevaisuusinvestointeja.
Koulutuspolitiikka on tehokkainta työllisyyspolitiikkaa pitkällä aikavälillä.
Aktiivinen työvoimapolitiikka on Suomessa takapajuista muihin Pohjoismaihin verrattuna, etenkin resurssien osalta. Sen kehittämiseen on otettava uusi ote.
Tutkimus- ja tuotekehitysmenojen aleneva trendi on pysäytettävä.
Teemoja Ihalainen ja Urpilainen avaavat mielipidekirjoituksessaan tarkemmin.
– Näillä askelmerkeillä voimme turvata suomalaisen yhteiskunnan vahvuudet ja menestyksen myös tulevaisuudessa, he päätteeksi toteavat.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
14.3.2017 14:43
Yli 100 miljoonan euron lisäverotuotto vuonna 2015 – Ihalainen: Harmaan talouden torjunnassa hyviä tuloksia
Kolumnit
5.4.2017 10:20
Lauri Ihalainen: ”Palkansaajapuoli ei kestä yhtään uusia työntekijöiden asemaan ja turvaan liittyviä heikennyksiä”
Kolumnit
25.2.2017 09:08
Lauri Ihalainen: Hallitukselta ei saa tulla puskista palkansaajien asemaa heikentäviä esityksiä
Politiikka
23.2.2017 12:18
”Olisi luontevaa, että poliittisella liikkeellä on omat ehdokkaat” – Urpilainen lupaa tukea SDP:n presidenttiehdokasta