Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

16.6.2025 08:57 ・ Päivitetty: 16.6.2025 08:57

Mieli ry: Taloushuolet lisääntyneet vuoden aikana – ajavat jopa itsemurhayrityksiin

Roope Permanto/Demokraatti
Joidenkin Mieli ry:n asiakkaiden mukaan itsemurhayrityksen laukaiseva tekijä oli ollut tieto kielteisestä päätöksestä tukihakemukseen.

Mieli ry:n kriisikeskusverkoston asiakkaiden talouteen ja toimeentuloon liittyvät ongelmat ovat lisääntyneet viimeisen vuoden aikana. Taloushuolet ja hallituksen leikkaukset aiheuttavat ahdistusta, turvattomuutta, toivottomuutta ja pahimmillaan itsetuhoisuutta.

Demokraatti

Demokraatti

Tiedot selviävät Kriisikeskusbarometrista, johon vastasi 108 kriisikeskusten työntekijää ja johtajaa.

– Kriisikeskusbarometrin vastaajien mukaan taloushuolia on aiempaa enemmän erityisesti yksinhuoltajilla, pitkäaikaistyöttömillä, opiskelijoilla, maahanmuuttajilla ja osalla ikääntyneistä, Suomen mielenterveys eli Mieli ry:n kriisitoimintojen johtaja Sanna Vesikansa sanoo tiedotteessa.

Yleisimpinä syinä talousvaikeuksiin mainittiin hintojen nousu, sosiaaliturvaan tehdyt leikkaukset, sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksujen korotukset ja työllistymisen vaikeudet.

ITSEMURHAA yrittäneet kriisikeskusten asiakkaat kertoivat, että yksi merkittävä itsetuhoisten ajatusten taustalla vaikuttava tekijä on ollut talousvaikeudet.

Joidenkin asiakkaiden mukaan itsemurhayrityksen laukaiseva tekijä oli ollut tieto kielteisestä päätöksestä tukihakemukseen.

– Köyhyyden vähentäminen on keskeinen keino mielenterveyden haasteiden ja itsetuhoisuuden vähentämisessä. Myös itsetuhoisuuden ottaminen puheeksi sosiaali- ja terveyspalveluissa ja itsemurhien ehkäisytyöryhmän toiminta hyvinvointialueella ovat tässä olennaisia, Vesikansa painottaa.

BAROMETRISTÄ selviää, että huoli toimeentulosta ja pelko tulevaisuudesta lisäsivät turvattomuutta ja vääryyden kokemuksia. Hallituksen tekemät leikkaukset sosiaaliturvaan lisäsivät asiakkaiden ahdistusta ja toivottomuutta tulevaisuudesta.

– Esimerkiksi asumistukileikkauksista seuranneet Kelan määräykset muuttaa edullisempaan asuntoon koettiin haastaviksi ja osin mahdottomiksi, Sanna Vesikansa sanoo.

Myös työllistyminen koettiin vaikeaksi. Osa asiakkaista koki työttömiin kohdistetut toimet ja julkisen keskustelun syyllistävänä ja kuormittavana. Talousvaikeudet heijastuivat myös mahdollisuuksiin tehdä hyvinvointia lisääviä elämänmuutoksia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU