Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Mika Lintilä: Olkiluoto 3 kaupallisille markkinoille tammikuussa

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoo uskovansa, että Olkiluoto 3 saadaan käyttöön tammikuussa.

Rane Aunimo

Demokraatti

– Iso kysymys on tietysti Olkiluoto 3, joka on tarkoitus saada vielä tämän kuun aikana reilusti takaisin koekäyttöön ja sitten kaupallisille markkinoille tammikuussa. Ja uskon näin myös tapahtuvan, Lintilä totesi tänään työ- ja elinkeinoministeriön kansalaistilaisuudessa.

Aiemmin voimassa olleen aikataulun mukaan OL3:n säännöllisen sähköntuotannon eli normaalin käytön oli määrä alkaa 27.12.2022.

Laitoksen koekäyttö keskeytyi lokakuussa, kun OL3:n turbiinilaitoksen syöttövesipumppujen sisäosissa havaittiin vaurioita korjaus- ja huoltotöiden yhteydessä.

Ydinvoimayhtiö Teollisuuden Voima (TVO) kertoi joulukuun alussa, että syöttövesipumpun halkaistun juoksupyörän laboratoriotutkimukset ovat valmistuneet ja tarkka käyttöhistoria selvitetty.

Voimassa olevan TVO:n aikataulun mukaan Olkiluoto 3:n säännöllinen sähköntuotanto jatkuisi aikaisintaan tammikuun lopussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE