Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

D-analyysit

Mikä on, ettei kusitolppana olo kiinnosta?

Jari Soini
Kolumnit

Iisakki Kiemunki

Kirjoittaja on totuutta arvossa pitävä politiikan kehäraakki.

Yle julkaisi kuntavaaligallupin, jonka mukaan SDP olisi marssimassa suurimmaksi kuntapuolueeksi supertähti-Sannan tahdittamana. Huh, johan helpotti.

Iisakki Kiemunki

Paitsi höpö höpö, ei helpottanut. Todellisuudessa kuntavaalit ratkaistaan aina ehdokasasettelulla ja paikallisilla kysymyksillä, vaikka vaaleista yritetään median ja oppositiopuolueiden voimin väkisin vääntää valtakunnallisia.

Ainakin itseäni huolestuttaa kovasti, että suuria kaupunkeja lukuun ottamatta ehdokaslistojen täyttäminen on kunnissa vaali vaalilta yhä vai­keampaa. Kyse ei ole enää pahaa-aavistamattomien ja sinisilmäisten maailmanparantajien puijaamisesta loputtomiin kampaviineripalavereihin ja selaamaan byrokratiajargonilla kyllästettyjä satasivuisia esityslistoja, joissa käsitellään kaikkea muuta kuin sitä, mikä ihmistä politiikassa kiinnostaisi.

Ei, koska ehdokas-ehdokkaat tiedostavat valitettavan hyvin homman huonot puolet: ei jää enää aikaa itselle, perheelle, eikä mukaville harrastuksille – ja lisäksi saa kansalaisten vihat ja klikkijuttuja metsästävän median vainon ja halveksunnan päälleen. Nyt kaiken päälle puheenaiheeksi on noussut poliitikkoihin kohdistetut väkivallanteot.

Laittakaa nimi suostumukseen edes kerran elämässä – ehdokkuuden pitäisi olla miltei kansalaisvelvollisuus.

Demarien perusehdokas on usein rauhallinen, harkitseva ja  itseään korostamaton tavallinen ihminen, niin miksi he laittaisivat elämänsä ja kroppansa likoon, kun kerran vähemmälläkin pääsee? Joku muu hoitaa aina hommat ja kantaa vastuun.

Olen kysynyt kymmeniä ihmisiä lähtemään ehdolle alkuvuoden aikana. Ja vaikka tuo edellä mainittu saattaa vaikuttaa ylitseampuvalta, lähes jokainen kysymäni henkilö on vedonnut ajanpuutteeseen. Toinen vallitseva syy on, että rima politiikkaan lähtemiselle asetetaan aivan liian korkealle ja kuvitellaan, että valtuustoissa istuu kunnan asiat läpikotaisin tuntevia huippuasiantuntijoita. Kaikkea muuta…

Olen huonoin tyyppi vakuuttamaan ketään siitä, etteikö politiikka söisi pahimmillaan koko elämää, mutta eihän sen niin tarvitse olla. Ajankäyttöään pystyy kyllä säätelemään, ja terve järki riittää.

Samaan aikaan, kun normaalit ihmiset valitsevat oman hyvinvointinsa, oikeistopopulistien listat täyttyvät ääriajattelulla. Ja äänestäjien ajatusmaailma tuntuu olevan sama kuin USA:ssa ennen Trumpia – kyllä heidän täytyy antaa näyttää kyntensä, huonommin ei voi mennä.

Kyllä voi. Ja tulee menemään. Äärioikeiston nousua ei pysäytetä kirjoittamalla paheksuvia kommentteja someen – se pysäytetään osallistumalla politiikkaan ja asettumalla ehdolle. Vetoan jokaiseen kynnelle kykenevään hyvinvointivaltion kannattajaan, että jaksaisitte osallistua sen Suomen vaalimiseen, joka meille on viimeisen vuosisadan aikana rakennettu. Se ei ole itsestäänselvyys.

Laittakaa nimi suostumukseen edes kerran elämässä – ehdokkuuden pitäisi olla miltei kansalaisvelvollisuus.

Aikaa on 9. maaliskuuta asti, ja tilaa useimmilla listoilla todennäköisesti loppuun asti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE