Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Miksi meitä saa ampua ja heitä ei saisi?” – Venäjälle tehdyt iskut saavat kannatusta ukrainalaisilta

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
26-vuotias Daniil STT:n haastattelussa Kiovassa Ukrainassa 2. huhtikuuta 2024. Taustalla kuvia sodassa kaatuneista muistomuurissa.

Venäjällä sijaitseviin öljynjalostamoihin tehdyt onnistuneet lennokki-iskut ovat olleet yksi harvoista viime aikojen valopilkuista Ukrainalle. Iskut saivat laajalti kannatusta ukrainalaisilta, kun STT kysyi asiaa Kiovassa ja Harkovassa huhtikuun alussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Miksi meitä saa ampua ja heitä ei saisi? He saavat nyt nahoissaan tuntea sen, mitä me olemme joutuneet kokemaan. Mielestäni nämä iskut ovat ihan oikeutettuja, sanoi STT:lle Natalija, 56, Harkovassa.

-  Ei ole oikein, että vain ukrainalaiset joutuvat kärsimään, eli kannatan niitä, kertoi harkovalaiskauppias Oleksi Gubtshenko, 50.

Venäjälle tehdyt iskut ovat herättäneet epäröintiä Ukrainaa tukevien länsimaiden johdossa. Muun muassa Washington Post ja Financial Times ovat kertoneet lähteidensä perusteella, että Yhdysvallat on pyytänyt Ukrainaa lopettamaan iskut venäläisiin öljynjalostamoihin, koska iskut kasvattavat öljyn hintaa maailmanmarkkinoilla.

“Mielestäni hyvä strategia”

JP MORGAN -pankin huhtikuussa julkaiseman analyysin mukaan Ukrainan iskut olivat leikanneet Venäjän öljynjalostuskapasiteettia 670  000 tynnyrillä päivässä, kertoi CNBC.

Iskut saivat kannatusta myös pääkaupunki Kiovassa STT:n vierailulla.

-  Mielestäni se on hyvä strategia. Ensiksikin se pienentää Venäjän resursseja, ja toiseksi nämä iskut osuvat Venäjän vallan julkikuvaan. Koska Venäjän alue on liian iso eivätkä he voi puolustaa kaikkea, heidän pitää joko viedä ilmatorjuntakalustoa rintamalta tehtaille tai jättää ne rintamalle. Jonnekin tulee siis vähemmän ilmatorjuntaa, joko rintamalle tai muualle, sanoi opiskelija Daniil, 26, Kiovassa.

Entinen virkamies Gregory, 68, sanoo Venäjän presidentti Vladimir Putinin ja muiden venäläispäättäjien olevan vastuussa “sekä Jumalan että kansainvälisen yhteisön edessä” kaikesta siitä, mitä sodassa tapahtuu.

-  Se, että Ukraina lähettää lennokkeja Venäjän puolelle, on meidän vastauksemme.

Lassi Lapintie / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE