Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Miksi Suomessa vihervasemmistolainen mädättäjä(tyhjän)toimittaja saa syyllityä vihapuheeseen” — Yle: Ps-vaikuttaja uhoaa taas

Satakunnan perussuomalaisten hallituksessa istuva Riku Nevanpää väläyttää Suomeen virkakunnan ja lehdistön puhdistuksia, kertoo Yle. Suomen Sisun varapuheenjohtaja Nevanpää on ilmoittautunut itse myös ehdolle perussuomalaisten johtoon.

Nevanpää kirjoitti Facebook-sivuilleen.

– Miksi Suomessa vihervasemmistolainen mädättäjä(tyhjän)toimittaja saa syyllityä vihapuheeseen, kiihottamiseen kansan ryhmää vastaa ja poliittiseen rasismiin? Miksi tällaisista aiheista vaietaan? Olisiko korkea aika aloittaa lehdistön puhdistukset? Nevanpää sanoi kirjoitusvirheineen.

Ylen mukaan Nevanpää kirjoitti myös, että Suomessa on enemmän virkamiehiä kuin tuottavaa työtä tekeviä työntekijöitä. Näin hän perustelee ehdotustaan puhdistuksista myös virkakunnassa. Hänen mielestään virkamiehet laativat Suomen kansaa orjuuttavia lakiehdotuksia.

Facebook oli Ylen mukaan kanavana myös tuolloin, kun Nevanpää kertoi aikeistaan perussuomalaisten puheenjohtajakisaan. Hän kertoi tavoitteekseen “isänmaallisen korjausliikkeen”

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE