Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Minut esiteltiin George W. Bushille naisena, joka esti Suomen Nato-jäsenyyden” – Tarja Halonen HS:lle: “Olen koettanut edustaa suomalaisten kantaa”

Presidentti Tarja Halonen arvioi, että tilanne Itämeren alueella ei ole niin jännitteinen kuin uutisten perusteella voisi luulla. Suomessa media paisuttelee asiaa, Halonen sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

Kaksi presidenttikautta Suomea luotsannut Halonen varoittaa, että pelon luominen on pahinta turvallisuuspolitiikassa. Hänen mukaansa pelko voi johtaa ylilyönteihin puolin ja toisin.

Halonen korostaa, että Suomi on perinteisesti halunnut välttää kärjistyksiä Venäjän kanssa.

– Emme halua olla naiiveja, mutta emme halua kärjistää. Meillä on ollut kaksi sotaa Neuvostoliiton kanssa. Emme pidä Venäjän käytöstä myöskään riskittömänä, hän toteaa HS-haastattalussa.

Halonen ei halua haastattelussa lähteä spekuloimaan sillä, miksi Venäjän presidentti Vladimir Putin toimii niin kuin toimii.

– Enhän minä ole mikään Putinin henkilääkäri.

Kaikkia niitä, joilla on viran tai aseman puolesta mahdollisuus tavata Putin, Halonen kehottaa keskustelemaan.  Kommunikointi on enemmän kuin mahdollisuus – myös oikeus ja velvollisuus.

Lisää aiheesta

Halonen muistuttaa, ettei eristäminen tai yksinjättäminen tee ihmisistä eikä maista muita parempia.

“Sen viestin antaminen, että Nato-jäsenyys ratkaisee turvallisuudessa kaiken, on kovin suppeaa.”

Halonen on aina ollut Suomen Nato-jäsenyyttä vastaan, ja hän pitää kiinni kannastaan.

– Minut on jopa esitelty Yhdysvaltain presidentille George W. Bushille naisena, joka esti Suomen Nato-jäsenyyden, Halonen muistelee.

– Nato on vain yksi asia muiden joukossa. Sen viestin antaminen, että Nato-jäsenyys ratkaisee turvallisuudessa kaiken, on kovin suppeaa.

Hän sanoo koettaneensa edustaa Nato-kysymyksessä suomalaisten kantaa.

Halonen on pettynyt siitä, että kestävä kehitys ei ole Suomessa juuri nyt nosteessa.

– Pitäisi nähdä, että terrorismikin juureutuu nimenomaan alueilla, joilla on kestävässä kehityksessä epäkohtia.

Laajan haastattelun loppupuolella palataan hetkeksi presidentti Halosen syntymäpäivään, joka on jouluaattona.

Lapselle jouluaatto on kurjin mahdollinen syntymäpäivä. Jäikö trauma? toimittaja Eeva Palojärvi kysyy.

– Sen verran, että minusta tuli demari, Halonen kuittaa.

Hän kertoo myös pelaavansa koripalloa Golden Ladies -ryhmässä.

– Siellä kaikki ovat minua parempia, osa jopa mestaruus- ja maaottelusarjan pelaajia. Olen minä pelannut koripalloa kuitenkin sen verran, että tiedän säännöt ja osaan temput, Halonen kertoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE