Viime vuoden keväällä Suomessa havahduttiin siihen, että valtaosan vuosikausia hyväksymä Nato-optio olikin ollut huijausta.

Yhtäkkiä ja pikaisesti piti tehdä pohdintaa, joka olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin. Asia ratkesi melko selvästi kansan mielipiteen radikaalin muuttumisen ansiosta, ja jäsenyyshakemus saatiin tehtyä.

Nyt vuosi tuon vakavan pohdinnan jälkeen ollaan tilanteessa, jossa joudumme miettimään, liitytäänkö Natoon yhdessä Ruotsin kanssa vai ensin ilman Ruotsia.

[ Tämäkään ei ole varmaa, eli taas edessämme on puhdas optio, teoreettinen vaihtoehto. ]

KIISTATONTA on, että Ruotsin liittyminen Natoon samaan aikaan kanssamme toisi meille ja puolustusliitolle paljon synergiaetuja.

Mutta meidän on myös realistisesti pohdittava sitä vaihtoehtoa, ettei yhtäaikainen liittyminen – meistä riippumattomista syistä – onnistukaan. Mitä se merkitsisi?

Haimme Natoon, koska totesimme sen olevan ainoa organisaatio, jolla Suomen kokema turvallisuusvaje saadaan paikattua.

Venäjän raaka hyökkäyssota Ukrainassa on osoittanut, että on
radikaali ero sillä, kuulutko puolustusliittoon vai et. Keskustelut eskaloitumisesta jäävät pois, jos Nato-maahan hyökättäisiin.

Lisääkö Ruotsin jäsenyyden odottaminen turvallisuuttamme? Ei. Eikä ole meidän tehtävämme pohtia, vaikeutuuko Naton suunnittelu vai ei.

Otetaan vertaus. Jos lentokoneessa happimaskit
putoavat eteesi, ohje käskee pukemaan maski ensin itsellesi, ja auttamaan sitten muita.

Natossa sisällä oleva Suomi kykenisi tukemaan Ruotsia monin tavoin paremmin kuin ulkopuolella oleva naapurimaa.

SUOMEN liittyessä sotilasliittoon paranee sekä Ruotsin että Baltian turvallisuus.

Samoin lisääntyvät Naton mahdollisuudet valvoa aluettaan pohjoisessa, jossa Naton nykyinen maa-alue on Norjan kohdalla melko kapea. Arktisen alueen mahdolliset kriisit kun ovat vasta edessäpäin. Ruotsista ei ole sellaisia maayhteyksiä Pohjois-Norjaan kuin Suomesta on.

Lisäksi Suomen liittyminen lisää merkittävästi Nato-maiden merivoimien tukeutumismahdollisuuksia Itämerellä, myös Baltian puolustamisen kannalta.

Suomen yksinäinen mukaantulo siis ei olisi mikään häviö Natolle, vaikkei se toki optimi olisikaan.

Voinemme kuitenkin lähteä tässäkin pohdinnassa siitä, että ei Ruotsi kuitenkaan ole kokonaan tai lopullisesti liiton ulkopuolelle jäämässä.

SANOTAAN, ettei meillä ole juuri nyt kiirettä. Voimme muka odottaa rauhassa ja liittyä sitten yhdessä Ruotsin kanssa.

Voiko joku kertoa, mikä olisi se viikko-, kuukausi- tai vuosiraja, jonka me odotamme Ruotsia ja jäämme tähän uuteen Nato-odotusoptioon roikkumaan? Ja miten me tämän viestimme?

Kuka osaa sanoa varmasti, ettei Venäjä missään kuviteltavissa olevassa tilanteessa saattaisi kokeilla Suomen puolustuskykyä esimerkiksi kuukauden päästä?

Kyllä, tässä mielessä meillä on kiire.

Lähtöasetelma vajaa vuosi sitten oli se, että me haluamme ja haemme Natoon, koska se on ainoa liittouma, joka voi taata turvallisuutemme. Jos meidät ratifioidaan, ilmoitammeko, että jäämmekin odottelemaan?

Minkä viestin se antaisi uusille kumppaneillemme? Eikö Suomi ollutkaan vakavissaan hakemassa?

Ja olisiko se myös kansan tahdon väheksymistä? Natoon liittymisellehän oli hyvin vahva tuki – ja se syntyi ilman Ruotsin ratkaisuja.

Helmikuun alussa julkaistun Ilta-Sanomien uuden mielipidetiedustelun mukaan 53 prosenttia suomalaisista haluaisi maamme Natoon odottamatta Ruotsia.

EN NÄE, että odottaminen lisäisi mitenkään Suomen turvallisuutta, vaan asia on pikemminkin päinvastoin. Sotilaallisia etuja Ruotsin odottamisessa on vaikea nähdä.