Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Miten käy Lauri Markkasen? – nämä ovat lähitulevaisuuden mahdollisuudet

LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Jonathan Daniel
Lauri Markkanen.

Chicago Bullsin NBA-runkosarjaa on jäljellä seitsemän ottelua, ja todennäköiseltä näyttää, että siihen joukkueen kausi myös päättyy. Päättyykö samalla Lauri Markkasen aika Chicagossa?

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Markkanen lähti tulokassopimuksensa viimeiseen kauteen aloitusviisikon pelaajana, jota pidettiin yhtenä Bullsin tulevaisuuden kulmakivistä. Mutta tavalliseen palkansaajaan verrattuna NBA-koripalloilija on nuori ja lupaava vain katoavan lyhyen hetken. Koronapandemian typistämän kauden aikana Markkanen on vajonnut aloitusviisikosta vaihtopelaajaksi ja kulmakivestä siirtohuhujen palikaksi.

Markkasen rooli keikahti kumolleen maaliskuun lopussa, kun Bulls hankki Orlandosta keskushyökkääjäkseen Nicola Vucevicin. Se oli merkki siitä, että Bulls rakentaa joukkuettaan kahden all starinsa Zach LaVinen ja Vucevicin ympärille ja haluaa nousta nopeasti jälleenrakennusvaiheesta pudotuspelijoukkueeksi.

Markkanen menetti paikkansa aloitusviisikon isona laitahyökkääjänä, koska silloin Bullsilla olisi samanaikaisesti kentällä kaksi isoa, palloscreenien puolustamisessa vaikeuksiin joutuvaa miestä, joista kumpikaan ei ole heitontorjuja. Bostonista tullut Daniel Theis vei nelospaikan Markkaselta, josta tuli ensimmäisen kerran NBA-urallaan vaihtopelaaja ja usein vielä itselleen oudolla kolmospaikalla.

Se on näkynyt Markkasen tilastojen romahtamisena hänen uransa toistaiseksi tärkeimmän kauden lähestyessä loppuaan. Huhtikuussa Markkanen keräsi 9,7 pistettä ja 4,1 levypalloa ottelua kohti.

Markkasen pelitilanneheittotarkkuudet ovat olleet hänen urakeskiarvojaan paremmat, mutta hänen heikkoutensa – ajoittainen passiivisuus, kyvyttömyys päästä vapaaheittoviivalle, riippuvuus muiden tekemistä heittopaikoista, puolustus- ja levypallopeli – eivät ole kadonneet vaan pikemminkin korostuneet.

Monta suuntaa tarjolla

Ennen kauden alkua Markkanen hylkäsi Bullsin jatkosopimustarjouksen, joten hänestä tulee kauden jälkeen rajoitetusti vapaa agentti. Muut joukkueet voivat tehdä sopimustarjouksia Markkaselle, mutta Bulls voi halutessaan pitää hänet tarjoamalla saman hinnan.

On hyvin mahdollista, että Markkanen saa Bullsin ulkopuolelta hyvän sopimustarjouksen joukkueelta, joka uskoo pystyvänsä onkimaan hänestä esiin enemmän. Nykykoripalloilussa kaukoheittotaidon merkitys on suurempi kuin koskaan aiemmin lajin historiassa, ja Markkasen potentiaali voi kiusoitella muita joukkueita, vaikkei hän tähän mennessä olekaan pystynyt pelaamaan kokonaista NBA-kautta mahdollisuuksiensa ylärajoilla.

Jos Markkanen saa ison tarjouksen Chicagon ulkopuolelta, tilanne voi kääntyä monella tavalla. NBA-joukkueet ovat yleensä haluttomia luopumaan ilman korvausta pelaajasta, johon ovat käyttäneet korkean varausoikeuden vain neljä vuotta aiemmin. Siksi Bulls saattaa tehdä sopimuksen Markkasen kanssa ja pyrkiä myymään hänet heti tai myöhemmin.

Toisaalta Chicago saattaa yrittää raivata ensi kesänä tilaa palkkakaton alle, jotta se voisi nostaa miehistönsä tasoa hankkimalla sopimuksettomia pelaajia muualta.

Markkasen tilanteeseen vaikuttaa myös se, mitä Chicago tekee Theisin umpeutuvalle sopimukselle. Tällä hetkellä Bullsilla on liikaa pelaajia nelos- ja vitospaikoilla, mutta ei kovatasoista pelinjohtajaa.

Siirto pois Bullsista voi myös elvyttää Markkasen uran. Bullsin päävalmentaja Billy Donovan muistutti hiljattain, miten nopeasti pelaajan suunta voi kääntyä: Julius Randle oli kolme vuotta sitten alimittainen korinaluspelaaja ja huono puolustaja. Nyt hän on all star, jonka innokkaimmat nostavat jopa keskusteluun arvokkaimman pelaajan MVP-palkinnon saajasta.

Raiko Häyrynen – STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE