Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Mitkään uudistukselle asetetuista perustavoitteista eivät toteudu kunnolla” – Kuntaliiton sote-kyselyssä murskaava palaute

– Epävarmuus uudistuksen vaikutuksista on suurta, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio toteaa.

Suurin osa kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoista ei usko sote-uudistuksen hillitsevän kustannusten nousua tai kaventavan terveyseroja.

Kuntaliiton kysely tehtiin kuntien, maakuntien ja sairaanhoitopiirien viranhaltijoille.

Alle kymmenesosa vastanneista uskoo sote-uudistuksen hillitsevän kustannusten kasvua. Joka seitsemäs vastanneista uskoi uudistuksen kaventavan hyvinvointi- ja terveyseroja. Joka neljäs kyselyyn vastanneista uskoi sote-uudistuksen parantavan palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta.

Kuntapulssi-kysely lähetettiin marraskuussa 2017 yhteensä 1 862:lle kuntien, maakuntien ja sairaanhoitopiirien viranhaltijalle, jotka ovat keskeisessä roolissa maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelussa. Kyselyyn vastasi 278 henkilöä, eli vastausprosentti oli 15.

Kysely tehtiin kuntien, maakuntien ja sairaanhoitopiirien viranhaltijoille.

– Vastausten perusteella voi todeta, että epävarmuus uudistuksen vaikutuksista on suurta. Valtaosa kyselyyn vastanneista asiantuntijoista katsoo, että mitkään uudistukselle asetetuista perustavoitteista eivät toteudu kunnolla, sanoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio.

Kuntaliitto sanoo hyödyntävänsä kyselyssä saamiaan vastauksia omassa lausunnossaan sote-uudistuksen valinnanvapauslaista.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE