Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Moni kaipaa tukea lomajuomisen lopettamiseen” – päihdeneuvontapuhelimen kaikkiin soittoihin ei kyetä vastaamaan

Päihdeneuvontapuhelimen kaikkiin soittoihin ei kyetä tällä hetkellä vastaamaan, kertoo Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry tiedotteessa.

Päihdeongelmien kanssa auttavaan puhelimeen tulevien soittojen määrä on ollut kasvussa viime vuosina. Vuonna 2015 päihdepuhelimeen soitettiin noin 5 500 kertaa ja viime vuonna jo yli 8 600 kertaa. Tänä vuonna puheluita on tullut kesäkuun loppuun mennessä hieman alle 5 600.

– Tarvetta olisi vielä enemmän eli kaikkiin puheluihin emme pysty edes vastaamaan. Ihmisten avuntarve näyttää kasvaneen, vaikka osaa kasvusta selittää varmasti palvelun entistä tehokkaampi markkinointi, EHYT ry:n suunnittelija Timo Glad sanoo tiedotteessa.

Runsaan määrän takia noin joka viides puhelu jää tällä hetkellä vastaamatta.

Moni kaipaa henkistä tukea lomajuomisen lopettamiseen.

Gladin mukaan elokuu on yksi päihdeneuvontapuhelimen vilkkaimmista kuukausista.

– Moni kyselee neuvoja ja kaipaa henkistä tukea lomajuomisen lopettamiseen, kun arki alkaa.

Lisää aiheesta

Alkoholi on yleisin yksittäinen asia, jonka vuoksi päihdeneuvontaan otetaan yhteyttä. Päihdeongelmien kanssa painivien lisäksi puhelimeen soittavat usein myös näiden läheiset. Läheisistä tyypillinen soittaja on keski-ikäinen nainen, jonka puolisolla on alkoholiongelma.

– Tai äiti, joka on hädissään lapsensa huumeiden tai lääkkeiden käytöstä. Näiden vanhempien ei ole helppoa löytää tahoa, josta saisi apua tilanteeseen, Glad sanoo.

Viime vuonna huume, josta soitettiin useimmiten päihdepuhelimeen, oli kannabis. Noin 15 prosenttia puheluista koskivat kannabista. Yhtä paljon puhututti myös lääkkeiden väärinkäyttö.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE