Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Muistatko missä esittelevä ministeri oli, kun työttömien raippamallia käsiteltiin eduskunnassa? – “Tästä tviittauksesta tykkää meidän työministeri”

SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov ihmettelee käsitystä, ettei työttömyysturvan aktiivimalliin olisi kiinnitetty riittävästi huomiota silloin, kun asiaa eduskunnassa käsiteltiin.

– Kyllä kiinnitettiin, Filatov kirjoittaa Facebookissa.

– Hallituspuolueet hautasivat käsittelyn perjantai-illan hiljaisuuteen, oppositio äänesti lain pöydälle.

Filatovin mukaan media ei juurikaan tehnyt salikeskustelusta juttuja ja jätti sille lähetetyt kriittiset kirjoitukset julkaisematta, vaikka niitä sille lähetettiin.

Kun aktiivimallia 9. joulukuuta käsiteltiin, Demokraatti kirjoitti paikalla olleen hallituspuolueista tiettävästi vain kolme kansanedustajaa: kokoomuslaiset Ben Zyskowicz, Juhana Vartiainen ja Wille Rydman, jotka vaihtoivat illan kuluessa vuoroja.

“Tämä tilanne on käytännössä hyvin kuvaava tällä hetkellä täällä salissa.”

Puheenvuoroja käytettiin salissa miltei 80, joista SDP:n edustajat pitivät vajaat 40.

Jo ensimmäisen puhujan, SDP:n kansanedustaja Anneli Kiljusen puheenvuoro oli tuolloin kuvaava, kuten hän itsekin määritteli.

– Tämä tilanne on käytännössä hyvin kuvaava tällä hetkellä täällä salissa, sillä meidän hallituspuolueiden edustajat eivät ole nyt esittelemässä valiokunnan mietintöä. Kertoo hyvin pitkälle siitä, miten tähän asiaan suhtaudutaan yleisestikin, ja toisaalta täällä ei ole myös vastuunkantoa vastata tästä lakiesityksestä. Ei ole ministeriä paikalla, Kiljunen aloitti.

SDP:n kansanedustaja Mika Kari kertoi joulukuun käsittelyssä katsoneensa Twitteristä sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan (sin.) tviitin, jossa tämä toivotteli istunnon aikoihin hyvää viikonloppua ja ilmoitti savusaunan odottavan.

– Huomasin, että asian esittelijä, sosiaali- ja terveysministeri, tviittaa olevansa savusaunassa. Ja tästä savusaunatviittauksesta tykkää meidän työministeri. Joten kysyn kyllä tämän asian osalta hallitukselta kohtuullisuutta ja eduskunnan kunnioittamista: tuodaan tällainen laki, ylipäätänsä laki eduskuntaan, istutaan mieluummin lauteilla kuin tuolla ministeriaitiossa kertomassa, minkä takia tämän tyyppistä esitystä hallitus ylipäätänsä tänne tuo. Olemme ainoastaan muutaman hallituspuolueen kansanedustajan tiedon varassa. Tätä ei unohdeta, Kari sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE