Tiistaina Mäkäräinen sitten vahvisti uran todellakin jatkuvan kohti 14. maailmancup-kautta. Päätös puolestaan vahvistui lopullisesti vasta viime perjantaina. Mikä käänsi vaa’an jatkamisen puolelle?

– Ei ehkä ole tullut tehtyä vielä täydellistä kisasuoritusta. Siksi ei osaa lopettaa, hyväntuulinen Mäkäräinen nauroi.

– Lajissa on niin paljon sellaisia osa-alueita, mistä minulla on tunne, että pystyisin vielä kehittymään. Ammuntanopeus ja osumaprosentti, mitä nyt tulee ammunnasta ekana mieleen.

– Jos sitä ei olisi, niin kaikki muut syyt (jatkamiseen) voisivat tuntua enemmän tai vähemmän kaukaa haetuilta. Ne eivät motivoisi siihen treenaamiseen samalla tavalla.

Oma painimisensa asian kanssa kuitenkin oli.

– Lomalla kyllä mietin, että vitsi, elämä voi olla ihan jees tällä lailla, vaikka et ole missään tekemisissä urheilun kanssa, Mäkäräinen kertoi.

– Mutta kyllä lomallakin jo arvasin, että kun tulen Joensuuhun, niin arki iskee kasvoille. Että mitäs minä tekisin, no ampumahiihtoa! On sellainen hieno sanonta, että joskus pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle. Ja sanonnoissa on jokin perä, uskokaa vaan.

Raha ei ratkaissut

Mäkäräisen mainitsemiksi “muiksi syiksi” voisi laskea vaikkapa ammatin tuomat rahat. Uran kolmanteen maailmancup-kokonaisvoittoon päättynyt kausi 2017–18 toi pelkästään cup-palkintorahoina päälle 130 000 euroa. Mäkäräinen toki mietti tuotakin puolta, mutta se ei todellakaan ollut “tärkein asia”.

– En oikein edes osaa käyttää rahaa sillä tavalla. Edelleen ostan niitä alejauhelihoja, jos se on mahdollista. Olen minä yhden talon rakentanut, mutta velkarahalla sekin osittain.

Talon lähellä jatkuu työ kohti uutta kautta, tai oikeastaan vasta pikkuhiljaa alkaa. Mäkäräinen palailee harjoitusten pariin ensi viikolla, ja ainakin avauskuukauden ajan Joensuussa. Maajoukkueen mukaan hän lähtee vasta syksyllä.

– Syyskuun loppupuolella Anterselvassa lienee ensimmäinen maajoukkueleiri minulle.

Ja tulevana keväänä Kaisa Mäkäräinen jälleen pohtii, mihin suuntaan vaaka on kääntymässä.

– En voi tietää, mitä ajattelen ensi keväänä. Mutta 99-prosenttisella todennäköisyydellä minua ei nähdä seuraavissa olympialaisissa (2022).

– Aiempiin vuosiin verrattuna eroa on ehkä se, että silloin lopettaminen tuntui pelottavalta. Nyt siihen ei liittynyt enää mitään mystistä tai pelottavaa, tai negatiivisia fiboja niin paljon. Ehkä siihen on napsun verran valmiimpi.

STT–JANNE LEHIKOINEN