Politiikka
20.10.2022 09:28 ・ Päivitetty: 20.10.2022 09:28
“Näille kiinteistökaupoille on laitettava stoppi” – Kankaanpään tapaus tyrmistyttää
Pitkään EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten kiinteistökauppojen rajoittamista vaatinut kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on turhautunut Suomen hitauteen kiinteistökauppoja koskevan lainsäädännön korjaamisessa.
Kankaanpään seutu -lehti uutisoi eilen venäläisostajien olevan hankkimassa entisen vanhainkotikiinteistön aivan läheltä Niinisalon varuskuntaa Kankaanpäässä.
“Olen jo vuosikausia esittänyt, että tarvitsemme laajemmin EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten ostajien kiinteistökauppoja rajoittavaa lainsäädäntöä”, Kymäläinen toteaa tiedotteessa.
Hän on erittäin huolissaan niin Kankaanpään kuin monista muistakin tapauksista.
“Asiaan on puututtava nyt jos koskaan ja laitettava näille kiinteistökaupoille stoppi.”
Hänen mukaansa nyt uutisoitu Kankaanpään tapaus on vain yksi esimerkki siitä, miksi nykyistä tiukempaa sääntelyä tarvitaan.
“Eihän voi olla niin, että naapurimaamme käydessä hyökkäyssotaa annamme heidän ostaa rutkasti majoituskapasiteettia läheltä varuskunta-aluetta. Koska tämä oikein loppuu?”
Nykyisen lainsäädännön mukaan EU- tai ETA-maiden ulkopuoliset ostajat tarvitsevat kiinteistökaupoille puolustusministeriön ostoluvan. Lupa kiinteistön hankinnalle voidaan myöntää, jos hankinnan ei arvioida vaikeuttavan maanpuolustuksen järjestämistä, alueellisen koskemattomuuden valvontaa ja turvaamista eikä rajavalvonnan, rajaturvallisuuden tai huoltovarmuuden varmistamista.
“Tämäkin tapaus osoittaa, miten vaikeaa strateginen alue on määritellä. Kyseessä olevassa rakennuskompleksissa on yli sata huonetta. Tällainen majoituskapasiteetti vain parin kilometrin päässä varuskunnasta, jos mikä, tekee kohteesta erittäin strategisen.”
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.